Kaupallinen yhteistyö: Pelican Self Storage ja Indieplace

Kalliossa on ihana asua. Kulkuyhteydet on loistavat, kaikki palvelut on lähellä ja naapuritkin ovat saman henkisiä. Fun fact: täällä myydään Suomen eniten kauramaitoa väkilukuun nähden. Mutta ei tämä Kallio todellakaan mikään lintukoto ole!

Elokuussa tuli viisi vuotta siitä kun muutettiin tänne. Sinä aikana meidän taloyhtiön varastoon on murtauduttu muistaakseni neljästi, joista kahtena kertana murtauduttiin juuri meidän komeroon. Ensimmäisellä kerralla sieltä vietiin KAIKKI vähänkin arvokas; Aleksin pukuja, lumilautoja, tennismailoja, kalastusvälineitä, luistimia yms. Jäljelle jäi vain kauhea sotku ja kanaverkosta tehtyyn oveen leikattu reikä. Toisella kerralla komeron lukko oli rikottu, mutta varastosta ei oltu viety mitään – eihän siellä ollut enää mitään varastettavaa, kun edelliset varkaat olivat olleet sen verran tehokkaita :D

Kotivakuutus kyllä korvasi menetetyn materian, mutta harmitusta ei pysty yhtä helposti paikkaamaan. Aleksi otti varastomurrot yllättävän rennosti, mutta mulle jäi pitkäksi aikaa turvaton olo. En uskalla mennä yksin käymään meidän varastossa, enkä halua viedä sinne säilytykseen mitään tärkeää.

Meidän 47m2 kaksio on ollut aika koetuksella, kun kämppä on ollut täynnä ties mitä roinaa aina joulukoristeista lapsuusmuistoihin. Myös esimerkiksi talvitakit ovat tähän asti olleet ympäri vuoden meidän minieteisessä. Lisäksi makuuhuoneessa on ollut jo n. kahden vuoden ajan kolme isoa pahvilaatikkoa täynnä mun lempisatukirjoja, rakkaimpia leluja ja muita ihania muistoja. Ne tavarat ovat mulle sen verran tärkeitä, etten ole missään nimessä halunnut viedä niitä varastoon. Eihän mun 6. luokalla tehdyissä vampyyripiirustuksissa mitään varastettavaa olisikaan, mutta en kestä sitä ajatusta että joku tuntematon ihminen kävisi kaikki nämä mulle tärkeät tavarat läpi.

Meillä (no okei myönnetään, että mulla) on ollut jo pitkään haaveissa varaston vuokraaminen. Oon kuitenkin ollut aika huono hoitamaan asiaa, joten tämä blogikampanja Pelican Self Storagen kanssa tuli täydelliseen saumaan. Tosin nyt kun tavarat ovat turvallisesti varastossa ihmettelen miksen tehnyt tätä jo aiemmin.

Varaston vuokrausprosessi toimii niin, että ensin mennään käymään Pelican Self Storagen toimipisteessä tekemässä varaston vuokraussopimus, käydään katsomassa varastotila ja otetaan käytännön vinkit haltuun yhdessä työntekijän kanssa. Myymälästä voi halutessaan ostaa kaiken mahdollisen pakkausmateriaalin jota vain voi tarvita. Löytyy pahvilaatikoiden, teippien ja kuplamuovien lisäksi vaikka mitä suojia huonekaluille ja tauluille.

Kun kaikki tarvittavat pakkausvälineet on haalittu, on aika siirtyä kotiin pakkailemaan. Aika jännästi sitä varastoon kuuluvaa tavaraa ilmestyy jostain koko ajan lisää. Meiltä löytyy esimerkiksi joitain sisustusesineitä joita säästellään, koska “kyllä me vielä joskus asutaan isommassa kämpässä jonne nämäkin taulut ja lamput mahtuvat esille”. Ne ylimääräiset tärkeät tavarat voi viedä varastoon sen sijaan, että niitä yrittää säilöä esim. ikkunalaudalla tai olohuoneen seinää vasten. Näin saa muuten aika monta neliötä kotoa vapautettua!

Pakkaamisen jälkeen on aika viedä tavarat varastolle, ja tätä varten voi lainata ilmaiseksi peräkärrynkin jos sellaista tarvitsee. Varastolla kaikki hoituu nopeasti ja helposti. Ei tarvitse tehdä muuta kun kantaa (tai rullata) tavarat varastoon ja lukita se. Kaikki on nopeaa ja helppoa!

Ja mikä parasta; varastot ovat valoisia, puhtaita ja turvallisia. Enää ei tarvitse stressata mahdollisista kosteusvaurioista, varkaista tai huumepiikeistä varaston lattialla (kyllä, niitäkin löytyi meidän varastosta). Nyt on lapsuusmuistot ja muut ylimääräiset tavarat vihdoin turvassa!

Mulla on pitkä historia hiusasusteisiin sekoamisesta. Vanhemmat lukijat varmasti muistavatkin täällä blogin puolella ihan kyllästymiseen asti näkyneen rusettipantakauden. Tämä hiusasustehulluus kuitenkin sai alkunsa jo joskus ala-asteella, kun mulla oli sellainen pieni purkillinen erilaisia pinnejä, joista valitsin aina asuun sopivat. Oli kuulkaas glitteriä, helmiä ja perhosia.

Ja nyt ne pinnit on taas muodissa?! Tosin tällä kertaa hiuspinnien kuuluu olla tosi isoja ja näyttäviä. Tavallaan kyllä tykkään tästä hiusasustemuodista, koska oon itse tosi huono tekemään mitään kampauksia. Ja siksi mulla onkin ihan liian usein hattu päässä kröhöm. Siltikään en ole vielä ihan varma siitä, että tulenko innostumaan taas hiuspinneistä enemmänkin, vai jääkö tämä vain kokeiluksi.

Sen kyllä ainakin tiedän, etten tule ikinä ostamaan sellaisia strasseilla varustettuja tekstipinnejä, joissa lukee jotain tyyliin SEXY BABE. (Katotaan vaan, niin seuraavissa asukuvissa mulla on just sellaset päässä lol).

Mitä mieltä te ootte hiuspinneistä?

Tein eilen kantarellirisottoa. Kokkailussa ei siis ollut mitään mitenkään erikoista. Mutta enpä voinut kuvitellakaan sitä, miten vaikean operaation kautta tämän risoton kantarellit päätyivät meikän lautaselle.

Oltiin viime viikonloppu mökillä kolmistaan Aleksin ja hänen äitinsä kanssa. Perjantai sujui oikein leppoisasti saunoessa, mutta lauantai ei mennytkään ihan niin putkeen, kun lähdettiin metsäkävelylle ja sienestämään. Olin varautunut hyttysten hyökkäykseen suihkuttamalla hyttysmyrkyllä koko kropan täyteen.

Yhteen asiaan en kuitenkaan ollut varautunut – HIRVIKÄRPÄSIIN! Mulla oli hupparin ja tuulitakin huput päässä, mutta silti oli mökille palatessa pää täynnä niitä pirulaisia. Enkä yhtään liiottele sanoessani, että pää oli täynnä niitä. Sain itse revittyä päänahasta irti 12 hirvikärpästä, jonka jälkeen yksi yritti väkisin kiivetä mun silmään. Aleksi joutui repimään sen irti kun en itse paniikissa pystynyt tekemään asialle mitään. Tässä vaiheessa aloin itkemään. Lopulta Aleksi ja anoppi istuttivat mut tuolille ja he kaivoivat apinatyyliin mun hiuksista ötököitä. Tässä vaiheessa lopetin hirvikärpästen määrän laskemisen.

Käytiin tämän episodin jälkeen saunassa sekä järvessä uimassa. Illalla grillatessa löysin hiuksistani vielä kolme kärpästä lisää. Tosin veikkaan, että nämä kaverit olivat jääneet johonkin mun hupparin syövereihin ja kipittivät päähän vasta siinä vaiheesssa. Toisaalta se on ihan sama milloin ne viimeiset kolme oli sinne hiusten sekaan päätyneet. Yksi asia nimittäin oli varmaa; en todellakaan ollut lähdössä sunnuntaina uudestaan sienimetsälle! Olin niiiiin lähellä Britneyn vuoden 2007 hiustyyliä ja hermoromahdusta.

Eilen kuitenkin uskalsin kokkailla ruokaa hirvikärpäsmayhemin saaliista. Tein elämäni ensimmäistä kertaa kantarellirisottoa, ja toi muuten oli heittämällä paras risotto jota olin koskaan syönyt. Risotto oli kyllä kaiken sen kärsimyksen arvoista.