WHY AM I LIKE THIS?!

Wednesday 12. December 2018 / by nadjastrange


Vanhetessa sitä muuttuu entistä itsetietoisemmaksi. Tunnistaa ne omat haitalliset käyttäytymistavat ja ajatusmallit. Haluaa oppia niistä eroon ja kehittää itseään ihmisenä. Mutta silti toistaa vaan ne samat virheet uudestaan ja uudestaan.

Näin on käynyt allekirjoittaneelle jälleen kerran.

Me mietittiin alkusyksystä ystäväni Joannan kanssa, että me tarvitaan enemmän ystäviä. Sellaisia, joiden kanssa voi esimerkiksi hengata porukalla festareilla tai viettää rentoa sunnuntaibrunssia. Ainoa este tälle asialle on se, että me ollaan liian ujoja ja huonoja tutustumaan kehenkään. Ollaan keskusteltu aiheesta monesti, ja tsempattu toisiamme tutustumaan uusiin tyyppeihin.

Juttelin hiljattain Instagramissa erään seuraajan kanssa, joka sanoi pitävänsä mua ihan supersosiaalisena ihmisenä jolla on laaja kaveripiiri, joten hän kyseli multa vinkkejä uusien ystävien saamiseen. Hämmennyin siitä täysin, koska musta tuntuu että oon se introvertti johon joku supersosiaalinen ihminen tykästyy ja hän raahaa mut mukaan porukkaan, vaikken oikeasti tunne ketään haha. Mutta tästä taas huomaa miten ihmisestä voi saada ihan erilaisen kuvan somen kautta.


Välillä tämä uuden sosiaalisemman elämän opettelu on mennyt ihan hyvin, kun taas toisinaan heikommin. Kuten mulla parilla viime kerralla:

Tapaus #1
Jutellaan työystävän kanssa pikkujouluissa, että meidän pitäisi viettää enemmän aikaa yhdessä. Tämä työystävä menee tupakalle ja pyytää mua mukaan. Vastaan, etten tule koska en polta. Hän kysyy uudestaan ihan vain seuraksi. Vastaan, että hyi siellä on kylmä. Hän luovuttaa ja menee muussa seurassa sinne tupakalle. Hänen kadotessaan kulman taakse tajuan, että tämä oli juuri sellainen hetki jolloin oltaisiin voitu lähentyä ystävinä ja mä vaan pilasin kaiken :D Why am I like this???

Onneksi lähdettiin baarista samalla taksilla kotiin, ja pystyin ottamaan aiemmin tapahtuneen esille samalla naureskellen itselleni. Tämä työystävä on juuri sellainen tyyppi joka onneksi ymmärtää tällaiset hassut kömmähdykset ja asialle voi nauraa yhdessä. Mutta tilannehan olisi ihan toinen, jos kyseessä olisikin ollut joku tuntematon jonka kanssa kämmiä ei olisi voinut ottaa esille. Hän vaan kuvittelisi ettei mua kiinnosta!

Tapaus #2
Astun bussiin isoa treenikassia raahaten. Näen bussin takaosassa joukkuekaverin. Hän vilkuttaa mulle, mä vilkutan iloisesti takaisin JA MENEN MUUALLE ISTUMAAN??!!! Olin suunnitellut kuuntelevani Gasellien uuden levyn läpi bussimatkalla ja olin niin keskittynyt siihen, etten osannut toimia kuten normaalit ihmiset. Edelleenkin; why am I like this??? Onneksi tässäkin tapauksessa pystyin bussista ulos astuessa kuittaamaan oudon hetken nauraen itselleni, ja joukkuekaveri sanoikin vähän ihmetelleensä tilannetta.

Lopputulema: Mulla ei ole isoa kaveriporukkaa, koska en osaa olla normaali :D

Onko sulla paljon ystäviä? Miten oot ne haalinut? Tai onko sulla(kin) ongelmia uusiin tyyppeihin tutustumisessa?


22 Responses to “WHY AM I LIKE THIS?!”

  1. Mä oon ollut nuorempana ihmisvihaaja. En kelpuuttanut ketään ystäväksi ja aina oli vain 1-2 kaveria kerrallaan. Parikymppisenä se muuttui osittain mutta edelleenkin introvertti minussa rajoittaa ja tykkään olla paljon yksinkin. Nykyään mulla on kunnia sanoa montaa ihmistä ystäväksi ja oon oppinut jopa tykkäämään siitä 😄 miten? Ei mitään hajua!! Tsemppiä, sen mitä mä sua muistan, oot aivan ihana tyyppi ja sun kanssa on helppo olla. ❤️

    • nadjastrange says:

      Haha voi eii! :D
      Kiva että nykyään on helpottanut ja ystäviä on jo useampi! Ehkä ollaan molemmat niin awkwardeja, että meillä on ollu helppo olla toistemme seurassa haha ❤️

  2. SKJ says:

    Juu on pahoja ongelmia uusiin ihmisiin tutustumisessa :D Mietin aina et mitä kehtaan sanoo ja loppupeleissä pidänkin suuni kiinni, koska pelkään et heitän jotain tosi tyhmää juttuu ja sit se toinen miettis et hitto mikä ääliö toi on :D Ja ujous ei helpota tutustumista yhtään. Ja introvertti ku oon, ni on välillä pitkäaikasempiinkin kavereihin hankala olla yhteyksissä. Monesti toivonu, et oisinpa sosiaalisempi tapaus.

    • nadjastrange says:

      Haha joo samaistun!! Mut sit taas välillä käy niin, että hermostuksissa puhuu kaikkea tosi tyhmää ja miettii että miksen oo mielummin hiljaa :D Ei oo sellasta välimuotoa.

      Uskon että ne pitkäaikaiset ystävät tuntee sut ja tietää millanen oot. Ne ovat sun ystäviä vaikka välillä olisikin haastavaa olla yhteyksissä. :)

  3. Tiina says:

    Mä oon ihan täys introvertti eikä mulla ole kun yksi ystävä jota nään säännöllisesti. Ja tää on mulle tosi fine. Ahdistuisin siitä jos mulla olis paljon ystäviä joille täytyisi löytää aikaa. Jotenkin sosiaalinen työni ja perheeni tyydyttää sen pienen sosiaalisen eläimen mikä mussa asuu ja vapaa-ajalla oon tosi mielelläni sitten yksin.

    • nadjastrange says:

      Samaistun täysin tohon, että jos töissä täytyy olla koko ajan tosi sosiaalinen, niin sitten vapaa-ajalla on kiva olla ihan vaan yksin.

      Hyvä että oot löytänyt sen itselle toimivan ratkaisun! :)

  4. lily says:

    Mullakin jostain syysta oli sellanen kuvitelma et oot semi sosiaalien, tai ainakin etta sulla olis iso kaveriporukka.
    Itella on ihan sama ongelma. On oo ehka niin ujo tosiaankaan, mutta introvertti senkin edesta. Aikasemmin mulla oli useampi (tai siis muutama) hyva kaveri, mutta kun sairastuin kaikkos ne elamasta.
    Tana vuonna muutin ulkomaille opiskelemaan ja ajattelin, etta olis helppo tutustua muihin kun lahes kaikki tulee ulkomailta, eli ei ole valmiita kaveriporukoita. On ollut yllattavan vaikeeta, eika auta olla muita vanhempi JA introvertti. Alussa tutustuin muutamiin ja jain ehka liikaa mukavuusalueelle (eli ei tarvii koko ajan yrittaa liikaa). Naa tutut eivat ole kauheen kiinnostuneita viettamaan vapaa aikaa yhdessa vaikka koulussa/viestitellessa vaikuttavat kiinnostuneilta. Valilla masentaa, eika suomeenkaan voi palata kun ei siellakaan kavereita ole. Enaa (vai viela?) 2 vuotta jaljella, etta katsotaan nyt mihin suuntaan taa menee.

    • nadjastrange says:

      Voi ei! ❤️
      Tollasissa tilanteissa on kyllä tosi haastavaa kun kukaan ei tunne ketään. Silloin pitää oikein tosissaan ponnistella että pystyisi olemaan yhtä innokas ja sosiaalinen kuin ne muutkin. Vielä sä kuitenkin ehdit tehdä asiaan muutoksen! Yritä olla luovuttamatta vaikka hengailuehdotukset torjuttaisiinkin. Yrität vaan sitkeästi myöhemmin uudestaan :)

      Ja tuleeko sulla mieleen jotain harrastuksia tai kiinnostuksen kohteita joissa voisi tavata uusia ihmisiä? Esimerkiksi joku joukkuelaji voisi olla sellainen jossa helposti tutustuu uusiin tyyppeihin. Mutta tietenkään ei pidä pakottaa itseään liikaa.

      Ja sitten kun on opiskelut saatu purkkiin ja ehkä palaat Suomeen, niin sulla on taas ihan eri elämäntilanne ja mahdollisuus tutustua vaikka töiden yms kautta uusiin ihmisiin. Toivon ettet lannistu. Paljon voimia sinne ja aina saa laittaa viestiä esim Instassa tai sähköpostilla jos kaipaat tsemppausta! ❤️

  5. Anonymous says:

    Voin todellakin samaistua! Olen ensinnäkin juuri sellainen tyyppi, jolla oletetaan yleensä olevan paljon kavereita, vaikkei ole. Ja sitten toi, että käyttäydyin juuri noissa mahdollisesti lähempään tutustumiseen johtavissa tilanteissa oudosti! Ja mitä enemmän sitä mietin, sitä oudommaksi menee :D

    Yleisesti tää on ihan ok, koska viihdyn niin hyvin itseksenikin. Mutta välillä myös aika surkeaa, koska joskus tuntuu ettei ole ketään kenen kanssa mennä vaikka kahville tai yksille vaihtamaan kuulumisia, tai hengata muuten vaan, puhumattakaan hengaamisesta isommassa porukassa. Mäkin tutustun ihmisiin monesti noin, että joku sosiaalisempi ottaa mut vaan mukaan johonkin :D

    Ois mahtavaa, jos ois joku reitti mitä kautta tutustua samassa tilanteessa oleviin ja samanhenkisiin ihmisiin. Pelkkä halu saada uusia kavereita ei aina riitä yhdistäväksi tekijäksi, koska se ei vielä takaa mitään kemiaa tai sitä että kummatkin aidosti viihtyy toistensa seurassa.

    Mulla tätä uusien kavereiden löytämistä vaikeuttaa ehkä sekin, että hävettää ettei niitä kavereita nytkään paljoa ole. Eli jos vaikka uusi mukavanoloinen uusi tuttavuus kysyy että mitä teit viikonloppuna ja oikea vastaus olisi lähinnä “no en paljoa mitään… hengasin itsekseni enimmäkseen ja tein omia juttuja” sen sijaan että olisin tehnyt vaikka kavereiden kanssa jotain, niin jotenkin en kehtaa sanoa sitä, ja sitten alan vältellä tilanteita missä multa kysytään jotain tollasta. Eli vähän niinkun itse omalla käytökselläni etäännytän sen toisen itsestäni. Eli on tässä omassa käytöksessäkin kyllä todellakin parannettavaa :D

    Sori kirjoitin hullun pitkän kommentin hahaha! Kiitos tästä postauksesta, tuli parempi mieli siitä, etten ole ainoa jolla tän tapaisia fiiliksiä on, vaikken muuten sulle näitä fiiliksiä tietysti toivo.

    • nadjastrange says:

      Oon sitä mieltä ettei sun pidä hävetä sitä kaverittomuutta, vaikka siis tottakai ymmärrän että tuntuu ankealta kertoa vaan hengailleensa yksin. Mutta jos reippaasti kertoisit ettet tehnyt viikonloppuna mitään ja haluaisit löytää kivaa tekemistä ja hyvää seuraa, niin se varmasti avaisi ovia. Oon sitä mieltä että harvoin haaveilemansa asian saavuttaa vaan olemalla hiljaa ja toivomalla että joku lukee sun ajatukset :D

      Ystävien saamisenkin eteen täytyy tehdä töitä. Esimerkiksi olemalla rohkeampi ja tekemällä aloitteen. Olemalla aito ja kiinnostunut saa varmasti tuloksia aikaan! Vielä kun itsekin noudattaisin näitä neuvojani haha :D

      Toivottavasti löydät uusia ystäviä! ❤️

  6. Tiina says:

    Huoh! Minä olen tyyppiä “haluaisin lisää ystäviä, mutta…”. Mulla on aina ollut vain muutama varsinainen ystävä ja niihin harvoihinkin välit ovat hieman viilenneet vuosien aikana kun elämät vieneet eri suuntiin. Kehenkään tutustuminen tuntuu miltei mahdottomalta vaikka oi niin kovasti toivoisin muutaman uuden ystävän, joiden kanssa nimenomaan perinteisesti vain viettää aikaa ja chillailla, jauhaa p*skaa maailmasta villasukat jalassa tai käydä kahvilla kaupungilla lompsimisen lomassa. Olen usein nauranut kyynisesti, että pitäisi kai mennä tienvarteen “ostetaan uusia ystäviä”-kyltin kanssa, mutta sekös vasta ihmiset karkottaisi. :’D

    • nadjastrange says:

      Haha tollaset kaverinhakukyltit voisi olla yllättävän toimivia, koska kuten näistäkin kommenteista näkee, niin tosi moni kaipaisi enemmän ystäviä. Se ei vaan näy ulospäin.

      Tsemppiä! ❤️

  7. Laura says:

    Hei! ❤ Olisi ihana, jos järkkäisitte joskus jonkun miitin! Tai lähinnä aika ja paikka, jonne voisi kokoontua viinille. Ystävystyminen aikuisiässä on yllättävän vaikeaa, vaikka yrittäisikin kovasti. Vaikutat ihanalta ja tulisin mielelläni joskus moikkaamaan!

    • nadjastrange says:

      Ääääk miitti kuulostaa pelottavalta!! Tai siis samaan aikaan olisi ihanaa järjestää tapahtuma josta olisi oikeasti hyötyä ja iloa ihmisille. Mutta samalla olisi jännittävää olla järjestämässä tällaista ja olla se tyyppi jonka kaikki odottaisi viihdyttävän muita :D

      Mutta jätetään hautumaan, tosi hauska idea! ❤️

  8. Olivia says:

    Tekipä “hyvää” lukea, et joku muukin on joskus vähän sosiaalisesti kömpelö :D Itellä tulee törppäiltyy melkeinpä päivittäin ja mollaan itteeni niistä päiväkausia :D

    • nadjastrange says:

      Äh toi itsensä mollaaminen on pahinta! Itsekin syyllistyn siihen, mutta yritän koko ajan opetella siitä tavasta pois. Koska jos enemmän alkaa asiaa miettimään, niin yleensä ihmiset keskittyvät niihin omiin mokailuihinsa, eivätkä kiinnitä huomiota muiden kämmeihin. Tai ainakaan aina :D

  9. Noora says:

    Ystävystyminen on aikuisiällä yllättävän vaikeaa, lapsena oli paljon helpompaa kun yhdistävä tekijä oli leikkiminen :D Itsekin olen sellainen tyyppi, joka lähestyy uusia tuttavuuksia toisten ihmisten siivellä. Viime vuosina olen rohkaistunut, mutta odotan silti yhä, että toinen osapuoli tekee aloitteen syvemmälle tuttavuudelle. Ikään kuin muka nolaisin itseni jotenkin, jos paljastan toiselle, että haluaisin tutustua häneen :D Vaikka aina kun olen niin tehnyt, on toinen vaikuttanut ilahtuneelta. Pitäisi vain rohkaistua useammin!

    • nadjastrange says:

      Jos molemmat odottaa toisen tekevän aloitteen, niin mitään ei ikinä tapahdu :D Sen takia pitää välillä yrittää itse olla se rohkeampi osapuoli. Koska eihän siinä menetä mitään jos pyytää jotain hengailemaan. Jos toista ei kiinnosta, niin tietääpähän itse tehneensä parhaansa. Eli kyllä, rohkeus kannattaa. Tsemppiä rohkeuden opetteluun ❤️

  10. Maria says:

    Mulla on vain yksi ystävä. Tai enemmän hän on ehkä kaveri, kuin ystävä. Mä oon aina viihtynyt paljon yksin. Lapsena ja teininä mulla kyllä oli paljon kavereita.
    Nyt olen 28 vuotias.
    Tämä mun ainoa ystäväni on mun vanha lapsuuden paras kaverini.
    Yläasteen jälkeen mentiin opiskelemaan eri paikkoihin ja siitä sitten vähitellen erkaannuttiin ja meni monta vuotta ennen kuin löydettiin taas toisenme. Harmittaa tosi paljon, että välit aikoinaan “sammui”, koska ei me nyt olla enään niin läheisiä mitä silloin teininä.

    Mulla on elämän varrella siis ollut kavereita, mutta jostain syystä kaikki ovat kaikonneet. Tai kai siihen aina syy on, mutta ei kuitenkaan mitään isompaa draamaa.
    Oon opiskellut, ollut eri työpaikoissa ja harrastuksissa, mutta mistään niistä ei ole löytynyt uutta ystävää. Tuttuja kyllä, mutta sen verran kuitenkin vieraita, ettei voi pyytää kylään tai vaikka leffaan seuraksi. No se täytyy mainita, että nykyisessä työpaikassani tutustuin nykyiseen avopuolisooni. Onneksi on tuo ihana mies, mutta sitä ystävyyden kaipuuta hänkään ei silti poista.

    Nykyään tämä ystävättömyys (?) on alkanut painamaan mieltä toden teolla. Olen tuntenut kuinka yksinäisyys todella tuntuu fyysisesti, henkisistä vaikutuksista puhumattakaan. Kuinka surullista usein on nähdä kaveruksia keskenään kaupungilla tai missä vain. Minä kuljen aina oikeastaan yksin. Tätä ainoata ystävääni/kaveriani näen about neljä kertaa vuodessa. Ja hänellö on niin erilainen elämäntilanne, että hänen on vähän vaikeeta päästä esim. “yksille johonkin”. Avopuoliso ei kauheasti välitä kaupoilla pyörimisestä :).

    Ja kyllä mua vähän myös hävettää tämä asia. Hävettää sanoa ettei ole kavereita. Ja surettaa, voi pojat että surettaa. Väkisinkin alkaa miettimään, että mitä vikaa itsessä on. Ja usein mietin, että miten tässä näin on voinut käydäkkään.
    Koitan silti pysyä positiivisena. Ehkä joskus vielä tapaan sen tosiystävän :).

    • nadjastrange says:

      Kiitos koskettavasta kommentista! Oot kommentoinut mun blogiin usein ja jäänyt mieleen, kun sulla on aina niin kivoja ja pohtivia kommentteja. Uskon että oot tosi hyvä tyyppi, ja ihmiset olisivat tosi onnekkaita jos voisivat kutsua sua ystäväkseen.

      Pysy positiivisena ja ole rohkea. Ihan varmasti löydät vielä ihania uusia ystäviä ❤️

  11. Julia says:

    Mielenkiintoista pohdintaa! Mulla kavi niin, etta kyllastyin suomalaisten tapoihin (tai olemattomiin tapoihin) ystavystya ja muutin ulkomaille. Paadyin matkailualalle toihin ja siella ollaan niin ylisosiaalisia etta hirvittaa (vaikka siihen on nyt jo tottunut ja se on maailman paras asia). Tarkeimmat lapsuudenkaverit on viela mukana mutta huomaa miten paljon joitakin vanhoja, hyviakin kavereita on tippunut pois kyydista koska ei enaa kiinnosta pitaa yhteytta koska ei ole samoilla seuduilla ja tee samoja juttuja. Oon hirveesti yrittanyt miettia, miksi me suomalaiset ollaan tammoisia. Siis tuo mainitsemasi ‘en polta ja hyi kylma’-kommentti on aika hyva esimerkki suomalaisen suhtautumisesta ns. “lahestymisyitykseen” – ja vaikkei me varmasti tarkoiteta sita pahalla ja mietitaan jalkeenpain miksihan sanoi taas ei. Suomalaisuus on tosi kiinnostava ilmio (:D lol) itsestani kun on nahnyt kuinka helppoa ja mutkatonta sosialisointi on muille kansallisuuksille, missa suomalainen todella kamppailee asian kanssa. Onko se reviirijuttu? Pelko? Epavarmuus, ujous? Ja mista se tulee, miks me ollaan niin erilaisia ja awkwardeja muihin verrattuna? En osaa sanoa, jostain menneisyydestahan se tulee. Mutta mun pointti on: ei ole sun syyta olla ‘like this’. Haha. Se tulee jostain muualta, se on opittua kayttaytymista ja asennoitumista koska olet kasvanut tassa kulttuurissa jossa kaikki muutkin on hiljaisia ja sosiaalisesti vahan varautuneita. Jos voisin antaa vinkin niille jotka haluaa uusia ystavia (ja jos englannin kieli sujuu edes jotenkin) niin kehottaisin menemaan johonkin kansainvaliseen miittiin, niita jarjestetaan aika paljon! Siella on aina tervetullut semmoisena kun on ja puheenaiheet on kiinnostavia. Tuntuu myos etta ulkomaalaisilla/vaihtareilla/expateilla on matalempi kynnys ottaa yhteytta tai kutsua rentoihin hengailusessioihin. Kivaa joulua! 🌺

    • nadjastrange says:

      Toai hyvä kommentti! Mäkin oon miettinyt että varmasti se awkwardius johtuu juurikin siitä että hiljaisuus ja ujous sopii paremmin suomalaisuuteen kuin ekstroverttiys. Kaikkien pitäisi vaan olla hiljaa ja yksin kotona pimeässä :D

      Uskon kyllä että pikkuhiljaa tämäkin asia muuttuu kun uudemmat sukupolvet ovat ulospäinsuuntautuneempia.

      Toivottavasti sullakin oli kiva joulu! :)

Kommentoi