MUISTA OTTAA OMAA AIKAA

Thursday 22. November 2018 / by nadjastrange


Postaus on toteutettu kaupallisessa yhteistyössä Viaplayn kanssa

 




Ootteko tekin huomanneet sen, että aina kuulumisia kysyessä kaikilla on kiire? On paljon töitä, harrastuksia, velvollisuuksia ja vaikka mitä tekemistä. Varsinkin tämä syksy on tuntunut olevan kaikille ihan erityisen kiireinen.

Monesti kuitenkin sen suorittamisen yhteydessä unohtuu ottaa omaa aikaa. Pitäisi oikeasti muistaa ladata akkuja jotta jaksaa paremmin. Ollaan kaikki erilaisia, ja ihmiset tarvitsevatkin eri määrän sitä omaa aikaa ja yksinään hengailua; toiset sopivat mielummin joka illalle sosiaalista menoa, kun taas toiset voisivat olla vaikka viikonkin ihan vain yksin kotona lataamassa niitä akkuja. Itse kuulun tähän jälkimmäiseen porukkaan, ja mun mielestä parasta on se, kun voi vaan olla kotona Aleksin kanssa ja katsella sarjoja. Me ollaan otettu Viaplay haltuun, josta kirjoittelen nyt kaupallisen yhteistyön muodossa.

Me kutsutaan tätä löllöilyksi.

Löllöily sisältää sänkyyn tai sohvalle vilttien ja tyynyjen alle hautautumisen (ja niitä tyynyjä pitää tietenkin olla niin paljon ettei meinaa edes mahtua sohvalle!), jotain pientä naposteltavaa/herkkuja, hyvän leffan tai sarjan + meidän tapauksessa sylissä kehräävän kissan.



Meillä on Aleksin kanssa yleisesti aika yhteneväinen leffamaku; toiminta, supersankarit, jännitys ja scifi uppoaa meihin. Yleensä ei tule erimielisyyksiä siitä mitä katsotaan, vaikka välillä käykin niin, että Aleksi haluaa katsoa jotain kiinankielistä karate-leffaa ja mä haluan katsoa romanttisen komedian. Been there :D

Me etsitään aktiivisesti uusia sarjoja ja leffoja yhdessä katseltavaksi ja meillä onkin lista niistä joita aiotaan Viaplaysta katsoa. Viaplayn valikoima vaan kasvaa kasvamistaan ja valinnanvaraa kyllä riittää! Itse ihan yllätyin siitä miten tuoreita leffoja valikoimasta löytyy ja Viaplayhin lisätään jatkuvasti uutta katseltavaa. Marraskuussa lisätyt sarjat ovat New Amsterdam, Greyn anatomia S1-14, Chicago Med, Chicago P.D., Chicago Fire, Blindspot S1-3, Four Hands Menu S1, Parks and Recreation S1-7. Näistä mä oon kattonut ainoastaan Parks and Recreationia, ja itse asiassa unohtanut koko sarjan olemassaolon. Lisäsin sen sekä Blindspotin meidän omalle katselulistalle.

Viaplaylla on superi Black Friday –tarjous; koko Black Friday –viikon ajan (19.-25.11.) on tarjouksessa Viaplayn Leffat ja sarjat –paketti -50% alennuksella. Sillä saa siis 4 kuukautta katseluaikaa puoleen hintaan. Ja kaikki uudet asiakkaat saavat rekisteröityessään 2 viikkoa ilmaista katseluaikaa Viaplayssä.



Meidän sarja- ja leffasuositukset löllöilyyn:

Leffat:

  • Black Panther (!!!!!!) Moni tietääkin että oon hehkuttanut tätä leffaa somessani ja täällä bloginkin puolella. Oon niin innoissani siitä että leffa on helposti katsottavissa Viaplaysta.
  • Thor: Ragnarok. Tämä me katsottiin sunnuntaina! Oli juuri sopivan helppoa ja viihdyttävää katseltavaa sunnuntaikoomassa.
  • X-Men -leffat (+Wolverine)
  • The Descendants
  • Children Of Men

Sarjat:

  • Bones – rikossarjat on ihan meiän lemppareita.
  • Lie To Me
  • Fargo – tää on niiiiin koukuttava! Ja ehdottomasti paras näistä tämän listan sarjoista.
  • Wayward Pines
  • Buffy The Vampire Slayer
  • How I Met Your Mother
  • It’s Always Sunny In Philadelphia
  • The X Files
  • The Walking Dead. Pakko myöntää että me jätettiin sarja kesken muutaman tuotantokauden jälkeen kun juoni kävi tylsäksi. Pienen tylsyyden jälkeen sarja on kuulemma taas tosi jännä, ja meillä on tarkoituksena katsoa tämä loppuun.

+ nämä me katsotaan seuraavaksi:

  • Blade Runner 2049
  • Call Me By Your Name
  • Blacklist
  • Neiti Peregrinen koti eriskummallisille lapsille
  • Moonlight
  • Kon Tiki
  • Jumanji

Nyt vaan löllöilemään ja akkuja latailemaan! Ihanaa marraskuuta tyypit! ♥︎
Ja hei, jos tulee mieleen leffa- ja sarjasuosituksia Viaplayn valikoimasta, niin antaa palaa!


2 Responses to “MUISTA OTTAA OMAA AIKAA”

  1. JUmanji leffa oli tosi hauska!! Kannatta katsoa!!

Kommentoi