OLIN 4 YÖTÄ SAIRAALASSA

Friday 08. December 2017 / by nadjastrange

Hitto kun bloggaajat pilaa aina kaiken! Olisin halunnut kirjoittaa otsikkoon jotain dramaattista, tyyliin “luulin kuolevani”, mutta eikö joka toinen päivä joku bloggaaja tee kuolemaa ihanan uuden laukun tai muun turhakkeen takia? Oon itsekin syyllistynyt tähän, ja vesittänyt klikkiotsikoilla oman kerrankin aiheellisen ja dramaattisen blogiotsikkoni :D

Juttu on nimittäin niin, että mä ihan oikeasti luulin kuolevani. Kaikki alkoi lauantaina 25.11. kun vietettiin iltaa mun lapsuudenystävien kanssa. Juhlittiin yhden valmistujaisia, ja samalla yli kaksikymmentä vuotta kestänyttä ystävyyttä. Olin juonut yhden siiderin, kun vatsaan iski ihan tajuttoman kova kipu, ja kuume alkoi nousemaan kuin sormia napsauttamalla. Oon aiemminkin kirjoitellut kovista vatsakivuistani joille ei vieläkään ole löytynyt diagnoosia. Luulin että tilanne on taas sama, ja päätin lähteä kotiin. Tässä vaiheessa kuumetta oli 39.3 ja ystävät olivat sitä mieltä että mun olisi pitänyt lähteä heti päivystykseen. Mä kuitenkin itsepäisenä luulin kuumeen laskevan pian, ja tulin kotiin. Kuume vaan nousi ja hipoi jo neljääkymppiä, kun päätin klo 2.30 yöllä lähteä päivystykseen. Voitte varmasti kuvitella minkälaista oli olla lauantain ja sunnuntain välisenä yönä päivystyksessä :D Siellä oli penkille sammuneita, baaritappelussa nenänsä murtaneita ja vaikka mitä kivoja viikonloppuylläreitä. Ja sitten olin minä, joka olin googlettanut kaikki mahdolliset vaivat ja itkin hysteerisenä kun luulin about kuolevani.

Multa kysyttiin heti ekana että oonko humalassa :D “En oo, mutta googlen mukaan kuolen pian.”

Mulla todettiin silloin päivystyksessä munuaistulehdus. Yleensähän nämä johtuvat hoitamattomista virtsiksistä, mutta mulla ei ollut minkäänlaisia virtsatietulehduksen oireita. Munuaistulehdus voi kuitenkin olla jonkun toisen sairauden/infektion komplikaatio. Sain antibioottikuurin ja lähdin kotiin.

Tiistai-iltana tuntui kun joku olisi lyönyt veitsellä kylkeen. Kuume oli päivällä laskenut, mutta yöllä se taas nousi neljäänkymppiin. Lähdin keskiviikkoaamuna sisätautipäivystykseen, josta mut lähetettiin pian kotiin. Vaikka kuumetta olikin yli 40 astetta, mun täytyi odotella vielä että antibioottikuuri toimii ja olo paranee.

Lähdin torstai-iltana jo kolmatta kertaa päivystykseen, kun kuumetta oli ollut 40 astetta jo viiden päivän ajan. Särkylääkkeillä sai kuumetta laskettua puoli astetta, joka ei siinä olotilassa todellakaan lohduttanut. En pystynyt nukkumaan, mutten myöskään ollut hereillä. Olin monta päivää sellasessa oudossa välitilassa, enkä muista mitään tästä ajasta. Paitsi sen, että aina välillä pyysin Aleksin saattamaan mut vessaan sillä en itse pystynyt kävelemään.

Tässä vaiheessa alkoi tuntumaan siltä, että vaikka kuinka olinkin yrittänyt parantua itsekseni, niin lääkäreiden oli vihdoin tehtävä jotain. Lähdettiin taksilla päivystykseen torstai-iltana, ja mut otettiin heti sairaalaan yöksi. Olin ensimmäisen yön päivystyksen osastolla, ja se oli ihan suoraan sanottuna yhtä helvettiä. Mun molemmin puolin oli vanhat herrat jotka huusivat ja riehuivat koko yön, ihan vaan varmistaakseen ettei kukaan pystynyt nukkumaan :D Mut siirrettiin aamulla infektio-osastolle, sillä myöskään hoitajat eivät saaneet mun kuumetta laskemaan vaikka olin koko yön antibioottitiputuksessa. Tästäkään ajasta en muista paljoa muuta kuin sen, että antibiootteja ja särkylääkkeitä meni suonensisäisesti ja paljon. Kävin vaikka missä ultraäänissä ja röntgenkuvauksissa, joihin mua kuskattiin pyörätuolilla, sillä en edelleenkään pystynyt kävelemään. Lopulta syytä reilun viikon kestäneelle korkealle kuumeelle ei löytynyt, ja diagnoosi oli määrittämätön virusinfektio.

Eikä tässä vielä kaikki! Multa otettiin joka aamu monta purkkia verta, sillä haluttiin tsekata että kaikki on ookoo, ja samalla etsittiin syytä mun mystiselle kuumeelle. Mulla ei siis ollut mitään flunssan oireita, pelkästään se korkea kuume sekä vatsa- ja selkäkivut.

Yhtenä aamuna mut kuskattiin verikokeiden jälkeen hirveällä vauhdilla eristykseen.

Mulla oli ihan vaarallisen vähän valkosoluja veressä, ja se tarkoitti sitä, että yöpyminen infektio-osastolla oli kaikkea muuta kuin hyvä idea, johtuen mun erittäin alhaisesta vastustuskyvystä. Eristyshuoneessa vietetty aika oli ihan hirveää, sillä kukaan ei saanut tulla katsomaan mua, ja muutenkin tuntui että mut vaan unohdettiin sinne mätänemään. Jos jo viikkoa aiemmin olin ehtinyt googlettamaan kaikki mahdolliset taudit, niin voitte varmasti kuvitella missä sfääreissä mun omat diagnoosit tässä vaiheessa olivat :D

Tein silloin jotain erittäin poikkeuksellista, sillä kuvasin Instagramiin muutaman videon joilla itkin ja valittelin oloani, eristyksissä olemista sekä yksinäisyyttä. Sain teiltä seuraajilta kymmeniä toinen toistaan ihanampia viestejä, ja te saitte mun olon tuntumaan siltä etten ollut yksin. Kiitos siitä ihanat!

Olin sairaalassa torstaista maanantaihin, ja voitte varmasti kuvitella miten ihanaa oli kun Aleksi tuli maanantaina hakemaan mut kotiin! Mun vatsaan oli pistetty piikeillä valkosolujen kasvutekijöitä, olin ollut neljä päivää tiputuksessa ja saanut kauheat määrät lääkkeitä. Vihdoin hoitajien ja lääkäreiden ponnistelut tuottivat tulosta, ja olin siinä kunnossa että mut uskallettiin lähettää kotiin.

Oon ollut vielä tämän viikon sairaslomalla töistä, ja maanantaina olisi tarkoitus palata sorvin ääreen. Lääkäri tosin soitti mulle tänään ja oli sitä mieltä, että näin kovasta virusinfektiosta selviäminen saattaa viedä aikaa, ja voi olla, etten ole vielä ensi viikon alkupuolellakaan työkunnossa. Oon tosi tunnollinen, ja mun mielestä tässä sairastelussa hirveintä on ollut töistä pois oleminen, sekä sovittujen (blogi)deadlinejen missaaminen. Vaikka samalla tietysti tiedostankin, ettei mikään ole niin tärkeää kuin oma terveys. Ja mä näköjään tarvitsin tällaisen vähän järeämmän luokan ravistelun tajutakseni sen.

Laitoin tänään joulupostimerkkejä kirjekuoriin, ja jo se tuntui suurelta haasteelta, jonka jälkeen olin ihan poikki. Eli ei tässä muu auta kun lepäily ja parantelu. Tylsääääää! :D


28 Responses to “OLIN 4 YÖTÄ SAIRAALASSA”

  1. Minttu says:

    No hui, hurja tarina! :o Varmasti tapaus on säikäyttänyt, ja hyvä että vihdoin sait olosi helpotusta. Pidetään peukkuja, että olosi helpottaa pian! Yritä ajatella itseäsi nyt vain ja parantele oloasi kunnolla :-)

  2. apple says:

    Voi ei, kuulostaa kyllä olleen tosi inhottavaa ja ennen kaikkea pelottavaa. Ihanaa kuulla, että vointi alkaa olla jo parempi ja kaikesta selviää! Paljon paranemisia!

    Terveisin blogisi ahkera seuraaja, joka ei yleensä saa aikaiseksi kommentoida :)

    • nadjastrange says:

      Oli kyllä tosi pelottavaa, kun ei ollut mitään hajua siitä mikä mulla on, tai mitä ylipäätään tapahtuu :D Onneksi siitä selvittiin!

      Kiva kun kommentoit :)

  3. Nnn says:

    Ihan kauheaa! Olisin varmaan kuollut jo ihan pelkoon tossa vaiheessa. Nyt kannattaa oikeasti maata vielä toinenkin viikko! Paljon on saanut netistä lukea isojen infektioiden jälkisairauksista, ja niiden takia tosiaan kannattaa parantua täysin ennen kuin yhtään tekee mitään uuvuttavaa. Liikuntaakin kannattaa vältellä kauan :D

    Tsemppiä toipumiseen <3

    • nadjastrange says:

      Oli kyllä pelottavaa, oon kuitenkin saanut elää tosi tervettä elämää enkä ollut koskaan ennen yötä sairaalassa. Niin tottakai siinä alkaa mielikuvitus laukkaamaan :D

      Parantelu ja lepäily kuulostaa tylsältä, ehkä munkin pitää käydä lukemassa jälkisairauksista, jos niiden pelko kannustais kunnolla lepäämään :D Tosin kyllä ainakin toistaiseksi ihan vaan kauppareissutkin tuntuvat haastavilta, joten kroppa osaa kertoa siitä että vielä pitää levätä :)

  4. Lukija says:

    Hei! En tiedä onko tästä mitään apua, mutta kannattaa myös poissulkea homeen ja/tai huonon sisäilman vaikutus kotona ja töissä. Mä muutin aikoinaan poikaystävän kanssa vuokra-asuntoon, joka paljastui homeasunnoksi. Mulla mm. iski tuollainen kuumepiikki mihin ei löytynyt lääkärissä mitään syytä. Söin kolme antibioottikuuria. Kahdessa viikossa paino tippui 7kg. Kuume huiteli neljässäkymmenessä ja olin zombie.

    • nadjastrange says:

      Hui, kuulostaa hirveältä!! :( Meillä on töissä hometta, ja ollaan muuttamassa toiseen rakennukseen ensi keväänä. Toivotaan että se auttaisi, ja ettei ainakaan kotoa löydy hometta.

  5. Anonymous says:

    Paranemista, toivottavasti voit jo paremmin! Ja onneksi löytyy myös hyvät tukijoukot :)

    Kyllä ne työt sitten odottelevat, lepäile ja keräile vaan voimia ihan rauhassa.

    • nadjastrange says:

      Jep, töitä ehtii kyllä tehdä ihan kyllästymiseen asti :D Ja jos nyt saisin paranneltua kunnolla, niin ehkä ei tarvis olla enää pitkään aikaan saikulla! Kiitti tsempeistä :)

  6. Anonymous says:

    Apua, kuuntelin myös sun instagramjutut sairaalasta mutta vasta nyt tajusin miten paljon sua on varmasti pelottanut! Onneks selvisit, voin vaan kuvitella miten paljon sua on pelottanu Olin itekin kerran munuaistulehduksessa, mulla onneks antibiootit tehos enkä joutunut kärsimään kovasta kuumeesta ja kivuista kun muutaman päivän, mut jo sekin oli helvettiä, oot kyl supernainen ku selvisit! Paljon rakkautta sinne ja nyt lepää kunnolla et paranet ❣️

    • nadjastrange says:

      Pelotti kyllä! Jotenkin se tietämättömyys oli ihan hirveää. Ja tietysti vointi ylipäätään! Kiva kuulla että sulla antibiootit tepsivät heti, vaikka ikävää että oot ylipäätään joutunut kärsimään munuaistulehduksesta. Tota ei kyllä toivois kenellekään!

  7. Maria says:

    Seurailin satunnaisesti sun instapäivityksiä ja kyllä kävi sääliksi! Onneksi nyt on kaikki toistaiseksi hyvin.

  8. Elina says:

    Kuulostaa todella hurjalta, onneksi olet päässyt kotiin! Voin täysin samaistua tuohon tunteeseen kun luulet kuolevasi. Vietin pari vuotta sitten 7 yötä sairaalassa eristyksissä ilman tietoa siitä, että mikä on vikana ja tulehdusarvot keikkuivat neljässä sadassa. Eri antibiootteja kokeiltiin ja itse olin jossakin tajunnan ja unen välimaastossa. Eri sisäelimet alkoivat yksitellen tulehtua ja jossakin vaiheessa olin varma, että en koskaan enää kävele ulos tästä sairaalasta. Seitsemäntenä päivänä joku antibiootti alkoi toimia ja olo kohentua. Syykin selvisi vasta silloin: alkueläininfektio. Ällöttää edes ajatella Ota kuitenkin vielä rennosti, sillä toipumisessa menee varmasti vielä jonkin aikaa❤️ Tsemppiä!

    • nadjastrange says:

      Hyi, ihan hirveetä!! Varmasti ollut ihan kauheaa, mutta ihanaa kun täällä Suomessa voi luottaa siihen, että lääkärit tekevät kaikkensa sun terveyden eteen, ja että ihan jokaisella on varaa ja mahdollisuus päästä sairaalaan. Se tästä vielä puuttuiskin, että tulisi jenkkityyliin jotkut 100 000€:n sairaalalaskut :D

  9. Nessa says:

    Voi että, onpa sulla raskas kokemus takana. Toivottavasti maltat antaa itsesi nyt levätä luennolla, työt kyllä odottavat!❤

  10. noora says:

    Paranemisia! <3 Seurailin myös sun videoita instassa ja harmitti sun puolesta ihan hirveästi. Toivottavasti toivut nopeasti, koita jaksaa lepäillä vaikka se tylsää onkin. :)

    • nadjastrange says:

      Kiitti! <3 Joo, pitää vaan malttaa levätä. Onneksi kroppakin osaa kertoa siitä ettei tässä vielä olla ihan täysin terveenä. Toivottavasti kuitenkin pian!

  11. Emmi says:

    Hui kauhea, onneksi ei käynyt pahemmin!

    Mun isällä oli myös hiljattain munuaistulehdus, joka vaati parin viikon ajan kotisairaanhoidon käyntejä tiputuksen merkeissä. Pahinta pelkäsin, sillä miehillä moiset tulehdukset/oireet viittaavat usein eturauhassyöpään – onneksi mitään sellaista ei löytynyt. Tällaisissa jutuissa oppii kyllä arvostamaan omaa ja läheisten terveyttä.

    Paljon tsemppiä paranemiseen, muista juoda nyt paljon vettä JA karpalomehua! :)

    • nadjastrange says:

      Huh, onneksi ei ollut syöpää! Varmasti tollanen säikäyttää pahasti. Ei sitä terveyttä saisi pitää niin itsestäänselvyytenä. Nämä kauheat kokemukset kyllä herättelevät!

  12. Lina says:

    Toivottavasti sun ei tarvitse enää kokea noin kurjaa olotilaa. Toivottavasti toivut pian! Valmistun pian sairaanhoitajaksi ja kertomaasi oli opettavaista lukea, nimeomaan siitä näkökulmasta miltä potilaasta tuntuu olla sairaalassa ja kun terveys pettää. Minua harmitti ettei hoitohenkilöstö pystynyt tukemaan sinua ja lievittämään pelkojasi, tai edes yrittää lievittää? Ryhmähuoneet ovat kyllä ikäviä, ei ihme ettet saanut nukuttua saati levättyä…

    • nadjastrange says:

      Hyvä huomio! Vasta sun kommentin luettuani tajusin, että olisin ehkä kaivannut hoitajilta enemmän henkistä tukea. Olin Haartmanissa, ja siellä oli paljon eri hoitajia töissä eri vuoroissa ja eri osastoilla (olin kolmessa eri paikassa yötä). Tuntui ettei ehtinyt viettämään tarpeeksi aikaa saman hoitajan kanssa että olisi uskaltanut/viitsinyt alkaa avautumaan :D

      Ehkä eniten olisin kaivannut vastauksia ja yksityiskohtaisia selityksiä, mutta mun kohdalla se oli aika mahdotonta kun lääkäritkään eivät keksineet että mikä mua vaivasi.

      Jäi kyllä yleisesti ottaen hyvä fiilis, vaikka tietysti sairaalareissu on aina syvältä. Kaikki olivat tosi mukavia ja auttavaisia :)

  13. Iitu says:

    Tsemppiä paljon!! <3

  14. Laura says:

    Mulla oli samantapasta kesällä. Viikko sairaalassa tiputuksessa. Alkoi kainalokivulla ettei voinu liikuttaa tai nostaa kättä kuume nousi nopeasti 40 ei laskenut buranalla eikä panadolilla. Kolmantena päivänä alkoi oksentelu olin yksin kotona jo pyörtymisen partaalla kunnes äiti soitti ja sain sanottua et nyt olis varmaan pakko lähtee päivystykseen.. Siitä suoraan osastolle ja suonensisäsesti kahta eri antibioottia,ei laskenut kuume eikä tulehdusarvot. Viikko meni, röntgenissä ja ultrassa ravattiin verta otettiin, mitään ei ikinä löytynyt. Määrittämätön infektiobakteeri. Kainalo vieläkin paisunut ja ajoittain vähä arka. Voin samaistua tohon pelkotilaan oli ihan kamalaa. :(

    • nadjastrange says:

      Hui, kuulostaa ihan hirveältä! Oli varmasti tosi pelottavaa :( Ärsyttävintä tollasissa epämääräsissä infektioissa on just se tietämättömyys. Siinä ehtii käydä vaikka mitkä ebolat ja pernarutot mielessään läpi :D

      Toivottavasti kainalo paranee täysin!

Kommentoi

Nadjastrange