Sunday 05. November 2017

APU KUIVALLE IHOLLE + arvonta!



Kylmä ilma koettelee varmasti myös monen muunkin ihoa. Oon huomannut, että mun ihoni muuttuu ihan extrakuivaksi heti syksyn tullen. Mulla on luonnostaan kuiva iho, ja jos en muista huolehtia siitä tarpeeksi, on iho niin kuiva että se ihan hilseilee. Sain kaupallisen yhteistyön myötä testiin Medisoftin ihonhoitotuotteita, joista halusin vinkata teillekin.

Näiden Medisoftin tuotteiden pH-arvo on 5,5, joka on sama kuin iholla. Se siis tarkoittaa sitä, että nämä eivät kuivata, vaan säilyttävät ihon luonnollisen kosteuden – jopa talvella. Medisoft on aiemmin tunnettu mm. käsihuuhteistaan, mutta tänä syksynä tuoteperhe sai uusia jäseniä. Hoitava vartalovoide sekä hoitava käsivoide ovat miedosti hajustettuja ja ihanan kevyesti levittyviä. Pumppupullot ovat nopeita ja käteviä käyttää, ja mä käsirasvan suurkuluttajana säilytän töissä tietokonepöydällä isoja voidepurnukoita. Töissä ei todellakaan ole aikaa ja mielenkiintoa jäädä odottelemaan käsirasvan kuivumista, joten juuri tämän tyyppiset kevyet ja kosteuttavat tuotteet on se mun juttu.

Oon ekä liiankin bakteerikammoinen, ja oon jo parin vuoden ajan kantanut pientä käsihuuhdepulloa aina mukana laukussani. Flunssakausi jyllää parhaillaan, ja bakteerien leviämisen saa parhaiten estettyä omalla toiminnallaan. Bakteerit pääsevät parhaiten kuivan ja halkeilevan ihon läpi, joten ihon kosteutus sekä hyvä hygienia ovat avainasemassa. Ostin juuri muutama viikko sitten töihin isoja käsihuuhdepulloja flunssakierteen estämiseksi, ja voisin viedä myös Medisoftin käsihuuhdepullon sinne kaikkien hyödyksi.

Pelkkä rasvaaminen ei ainakaan oman ihoni kohdalla riitä, vaan myös suihkutuotteisiin kannattaa kiinnittää huomiota. Moni suihkusaippua kuivattaa ihoa entisestään, mutta Medisoftin pesuneste ei sisällä saippuaa. Siinä on sama pH 5,5 kuten vartalo- ja käsivoiteissa. Tuote sopii koko perheelle, ja tällä voi pestä kropan lisäksi myös kasvot. Plussaa muuten siitä että pesunestettä saa ostettua myös täyttöpakkauksissa, joten muovijätettä syntyy vähemmän. Kotimaista Medisoftia myydään päivittäistavarakaupoissa.


ARVONTA!
Kerro miten sä huolehdit ihostasi talvella? Kaikkien kommentoineiden kesken arvotaan 2 Medisoft-tuotepakettia. Arvonta päättyy 12.11. ja sen säännöt löytyvät täältä.

 


103 Responses to “APU KUIVALLE IHOLLE + arvonta!”

  1. PP says:

    Yhtä huonosti kuin kesällä, eli en juurikaan. Sitten sääret on oikein hilseilevät ja kutisevat, saatan muistaa rasvata ne kerran.

  2. Elli says:

    Oi että, mun onkin pitänyt ostaa näiden tuotteita! Innostuin näistä kun jossain lehdessä osui silmään niiden mainos, jossa perus mainostekstiselitysten lopussa luki “Kiitos kun luit, olet ihana! <3" :D
    Tähän asti mun luottotuotteita talvella on ollut apteekin rasvat (esim. Humektan ja Bepanthol), mutta nää Medisoftit olis kyllä käteviä kun saa ihan perus ruokakaupoistakin!

  3. Nekku says:

    Käytän Nivean in shover voidetta, sitä on niin kätevä käyttää ja ainakin sitä kautta tulee ihoa rasvattua, jos illalla laiskottaa. Antaa myös hyvän pohjan muille ihovoiteille. Käytän pääasiassa apteekeista saatavia voiteita, silmä tarvitsen supervahvaa kosteutusta. Kasvoilla käytän Lumenen seerumia pohjalla ennen kasvovoidetta. Pyrin myös välttämään liiallista desifiointiaineen käyttöä, tosin omassa työssä sitä on kyllä tosi haastavaa välttää. :D

  4. Marjo says:

    Rasvaan aina kasvot, kädet ja kantapäät. Talvella jos hilseilee niin myös sääret.

  5. Satuj says:

    Rasvaan vartalon joka ilta heti suihkun jälkeen ihon ollessa vielä hieman kostea jotta voide imeytyisi ihoon hyvin. Yöksi käsiin paksua rasvaa ja puuvilläkäsineet päälle :)

  6. Tarjahelena says:

    Rasvaan käsiä ja jalkoja, yritän löytää sopivan suihkutuoteen ja voiteen talvi-iholle

  7. Mervi P says:

    Itsellä on ollut jo pitkään tapana rasvata iho aina suihkun jälkeen. Talvella tulee myöskin käytettyä hiukan rasvaisempaa ja ravitsevampaa voidetta iholle. Niin kasvojen,kun myös vartalon iholle. Kuorin myös ihoa säännöllisesti. Ravintola-alalla olevana kädet kuivuu jatkuvan pesun ja kertakäyttöisten hanskojen takia ja käsien rasvaaminen myös töissä on varsin tärkeässä osassa talven tullen. Desinfionti aine valitettavasti myös kuivattaa käsien ihoa ja on tärkeää,että töissäkin olisi oikeasti hyvä käsirasva käytössä.

  8. nelliina says:

    Oon laiska rasvaaja, mutta kosteuttavia naamioita yritän käyttää. Mukana.

  9. Siiru says:

    Kasvojen ihosta olen huolehtinut huolellisesti aina, mutta kropan hoito meinaa jäädä vähemmälle. Talvisin rasvaaminen on kyllä must, mielellään kosteuttavilla mutta nopeasti imeytyvillä rasvoilla!

  10. Annina says:

    Talvisin rasvaamalla ja rasvaamalla ja rasvaamalla! Naamakin tarvii talvisin vielä tujummat tuotteet. Samoin muu kroppa. Jos jää yksi päivä väliin ilman rasvaa ni tuntuu todella inhottavalta vaatteita vasten ;(

  11. apple says:

    Talvella hoidan ihoa rasvaamalla sitä erityisen hyvin :)

  12. Minttu-Maaria says:

    Vähän huolellisemmin kuin kesäisin :) rasvaan useammin ja paksummilla tuotteilla.

  13. Jonnaaaa says:

    Hävettää ihan myöntää mutta ei tule kosteutettua ihoa muutoin kuin kasvot suihkun jälkeen. Täytyisi varmaan ryhdistäytyä!

  14. Xeveliina says:

    Rasvaan ihoani aamuin illoin, mutta sekään ei tunnu riittävän. Ihoni hilseilee silti talvisin ja joudun siirtymään aina jossain vaiheessa öljymäisempiin tuotteisiin.

  15. Ilona says:

    Rasvailemalla useammin

  16. AH says:

    Nyt juuri alkaa minun ihoni rasvaus oikein kunnolla, talvi vaikuttaa aina kuivattaen, kädet ovat pakohaavoilla jos en rasvaa niitä monta kertaa päivässä, rasva ei ole kiva kun tarttuu joka paikkaa mutta yöksi laitan sitten paksumpaa rasvaa ja usein puuvillahanskat.

  17. Aada says:

    Valitettavasti en juuri ollenkaan, vasta kun kädet kuivaa kunnolla niin vaivaudun rasvaamaan. Pitäs ryhdistäytyä tän kanssa. :D Kasvojen ihosta pidän edes vähän parempaa huolta naamioilla.

  18. Suvi says:

    Lotrailen ihoa kosteuttavilla voiteilla ja öljyillä. Yritän kosteuttaa ihoa myös sisältä päin syömällä monipuolisesti.

  19. Maria says:

    Rasvaamalla:)

  20. Saana says:

    Hoidan rasvauksen kotona lähes kokonaan kookosöljyllä, mutta se vaatii aikaa ja kärsivällisyyttä, joita ei aina ole :D Repertuaariin vois siis mahtua myös muitakin tuotteita!

  21. Miia says:

    Pyrin kosteuttamaan ihoa mahdollisimman paljon ja pakkasilla vaihdan pesuaineet yleensä mahdollisimman mietoihin ja voidemaisiin.

  22. Sirkku says:

    Kuoriamalla saunassa ja sitten hyvä rasvaus ja aamuisin rasvaus taas!

  23. -R says:

    Yritän juoda riittävästi vettä, rasvon itteni aina heti suihkun jälkeen kun iho on vielä märkä, ja lisäksi yritän lisätä ruokavalioon hyviä rasvoja. ^__^

  24. Ella says:

    Rasvaan ihoa aina kun jaksan, mutta talvella tarvitsisi paljon useammin. Hyvät voiteet ja öljyt ovat tärkeät!

  25. Jon-na says:

    Rasvaamalla! Mulla on ihan superkuiva iho varsinkin ensimmäisten pakkasten alkaessa. Oon ottanut tavaksi rasvata koko kropan joka kerta suihkun jälkeen, tästä ei vaan voi lipsua. Käsirasvaakin kuluu, varsinkin töissä. Enemmän pitäisi kiinnittää huomiota suihkussa käytettäviin tuotteisiin ja ihon kuorimiseen..

  26. manna says:

    Käytän talvisin kosteuttavampia tuotteita kuin kesäisin.

  27. Lilzu says:

    Talvella huolehdin ihon riittävästä kosteuttamisesta ja suojaamisesta talvea vastaan.

  28. Sara says:

    Valitettavasti vartalon kosteus meinaa jäädä aina vähemmälle mutta kasvot kyllä muistaa meikkaamisen ohessa kosteuttaa.

  29. Sari says:

    Rasvaan ihoani kesät talvet, koska ihotyyppini on tympeän kuiva ja helposti ärtyvä. Talveksi vaihdan jytkymmät rasvat ja öljyt käyttöön jo hyvissä ajoin syksyllä, niin iho ei pääse pahimpana aikana kuivaan kuntoon.

  30. Situ says:

    Kasvot rasvaan aamuin illoin ja käsirasvaa käytän pitkin päivää. Vartalon kosteutus tosin pääsee helposti “unohtumaan”

  31. M says:

    Ihan vaan rasvaamalla hoidan. :)

  32. Kristiina says:

    Rasvaan ihoa harvakseltaan, pitäisi vaan rasvailla paaaljon ahkeramminkin tätä ylikuivaa ihoa. Suihkurasvat on myös ajoittain käytössä.

  33. Sarkku says:

    Rasvaan ihoani USEIN ja silti se on välillä melkoinen korppu talvella!!

  34. Marika says:

    Rasvaus on rutiini joka on käytössä ympäri vuoden, aina suihkun ja saunan jälkeen. Kesällä pärjää kevyemmillä voiteilla, talvisin täytyy ottaa järeämmät voiteet käyttöön. Jos en huolehdi ihostani, niin se muistuttaa siitä heti, kuivuudellaan ( atooppinen iho).

  35. Hippu says:

    Pakko rasvata

  36. Mimosa says:

    Rasvaan joka ilta ja suihkun jälkeen vartalon. Käsiin laitan tuhtia rasvaa ja päälle puuvillahanskat. Unohtamatta tietenkään kasvoja, joille laitan päivittäin aamu- ja yövoiteet, kasvonaamioita tarpeen mukaan jne. :)

  37. tiiu says:

    Rasvaamalla tarpeen mukaan.

  38. Iiris says:

    Näin psoriaatikkona on ihan pakko rasvata iho kunnolla heti suihkun jälkeen, tai muuten kutiaa ja kiristää hirveesti. Medisoftin tuotteet kuulostaa just sopivilta omalle iholle :)

  39. rosma says:

    Rasvaan ja kuorin useammin!

  40. klaara says:

    Kasvojana jaksan kosteuttaa aamuin illoin, mutta kroppakin sitä vaatisi mutta aina olevinaan niin kiire ettei muka ehdi. Onneksi sentään saunan jälkeen hoidan tämänkin, mutta se ei yksin riitä. Ilokseni luin tuosta pesunesteestä, sillä minusta tuntuu että kaikki suihkusaippuat kuivattavat ihoani entistä enemmän.
    Mukana ihanassa arvonnassa.

  41. Susanna Y says:

    Talvi on aina haasteellista aikaa kuivalle iholle. Mulla kärsii talvesta erityisesti kasvut ja kädet. Kasvoja pyrin kuorimaan kerran viikossa ja rasvaamaan joka ilta ja käsiä rasvaan joka välissä, koska ne muuttu hetkessä koppuraksi :D

  42. Elise H. says:

    Pesen ja kuorin ihoa, ja kasvoille käytän kasvovettä, seerumia ja voiteita. Käsiä joudun talvella rasvaamaan usein, mutta onneksi kroppani iho ei ole talvellakaan kovin kuiva. Olisi kiva päästä kokeilemaan Medisoftia, nuo pullotkin näyttävät kivoilta :)

  43. asta says:

    Oispa ihania tuotteita just mun iholle! Talvi kuivattaa kasvojen ihoa ja siksi yritän hoitaa ihoa seerumeilla ja kosteusvoiteella, käytän yövoidettakin. Ehkä hoidan jo liikaakin? Kädet ovat ongelmallisin kohta. Käsiä tulee pestyä aika paljon ja pakkanen koettelee käsien ihoa. Käytän säännöllisesti (lemon & glycerine) käsivoidetta. Kroppaakin pitää rasvata suihkun jälkeen. Kyllä se talvi rasittaa ihoa ja apukonstit ovat tarpeen. Nämä esittelemäsi Medisoft-tuotteet olisivat kokeilemisen arvoisia. Kuiva iho on minulle ongelma, varsinkin talvisin.

  44. mmiii says:

    Rasvaa, rasvaa ja enemmän rasvaa – siinäpä se :’D! Toki yritän myös suosia esim. suihkugeelejä, jotka ois herkälle/kuivalle iholle sopivia!

  45. Pulla says:

    Joudun rasvaamaan kroppaa 365 päivää vuodessa, mutta voiteiden tujuus vaihtelee vuodenajan mukaan. En voi sietää lainkaan kutiavaa, kuivaa ihoa, joten siitä huolehtiminen on prioriteettini.

  46. Katja says:

    Alan huolehtimaan ihosta vasta siinä vaiheessa kun vaikea taipeissa oleva atooppinen iho on mennyt niin pahasti tulehtuneeksi että koko iho on yhtä märkivää avohaavaa. Koko kropan rasvaaminen on yllättävän aikaa vievää hommaa. Kasvoja sen sujaan ryppyjen pelossa rasvaan maanisesti aamuin illoin.

  47. pauliina says:

    huolehtimalla tavallistakin enemmän ihon kosteutuksesta ja öljyjen käyttö lisääntyy, niin sisäisesti kuin ulkoisestikin.

  48. linsku says:

    Oispa ihana arvontavoitto!
    Mulla on myös kuiva iho eli sen hoitaminen ilmojen viiletessä on iha must. Rutiineihin kuuluu suihkun jälkeen isosta pumppupullosta rasvan levittäminen koko kropalle, aamusin pesen kasvot vaan misellivedellä ja pidän laukussa mukana aina käsirasvaa. :)

  49. Virpi says:

    Yritän rasvata ihoni jokaisen suihkukerran jälkeen. Heti, jos jätän rasvaamisen väliin, näkyy se ihon hilseilynä. Yleensä käytän aivan tavallisia perusrasvoja, joissa on mahdollisimman mieto tuoksu.

  50. MairaK says:

    Talvi-ihon hoidossa olen ihan auttamattoman huono. Kasvoja ja käsiä muistan kyllä rasvata, mutta muilta osin iho jää liian vähälle huomiolle. Tämän talven tavoitteena on ottaa vartalon rasvaus osaksi rutiinia, ja muistaa rasvata kantapäivä myös useammin kuin kerran viikossa etteivät muutu aivan kamalan näköisiksi :D

  51. Jenni says:

    Kuorinta aika ajoin ja rasvaus.

  52. Aliisa says:

    Laitan kämmenelle pienen määrän “baby oilia”, tavallisen kosteusvoiteen sekaan. Imeytyy harvinaisen hyvin ja kosteuttaa pidemmäksi aikaa :-)

  53. HennaH says:

    Kuivaharjaan ennen kylpyä, kuorinta kerran kuussa ja rasvausta.

  54. Petri says:

    Rasvaa kutisevaan ihoon, käsidesiä menee kun on flunssa aika.

  55. Siri says:

    Mun iho on ympäri vuoden ja varsinki talvella niin hilseilevän kuiva, että varmaan suurimman osan rasvamerkeistä käyny läpi mutta hoidan ihoani rasvaamalla sen joka ilta ja aamu sekä välillä päivälläkin mutta iltaisin ha aamuisin pääpiirtein. Kasvoilla sama!!

  56. Appa says:

    Hyvin imeytyvää kosteusvoidetta koko vartalolle aina suihkun jälkeen. Kasvot hoidan hyvin laadukkailla tuotteilla, ainakin pyrin hoitamaan.

  57. SannaMi says:

    Suihkun ja saunan jälkeen aina rasvaus :)

  58. Milla says:

    Aina hyvä ihon kosteutus suihkun jälkeen ja kasvoille aamuin illoin. Apteekkituotteet on todettu hyviksi!

  59. JulleV says:

    Rasvaan PALJON, ja kuorin etenkin kroppaa. Välillä isken kookosöljyä yöksi naamaan :) näillä pääsee jo pitkälle!

  60. Salla2 says:

    Rasvaamalla ja ottamalla vitamiineja.

  61. liinail says:

    Kuorimalla ihoa säännöllisesti ja rasvaamalla enemmän mitä kesäisin. :)

  62. Laveli says:

    Kosteutan ja ravitsen. Mikään kosteusrasva ei kuitenkaan vielä ole tuntunut tarpeeksi kosteuttavalta.

  63. pimassou says:

    Epäsäännöllisesti kuorimalla ja kosteuttamalla, eli petraamista olisi rutiineissa. :D

  64. sannero says:

    Talvella kannanvakiona käsirasvaa laukussa ja kuorrutan kasvoni nukkumaanmennessä yövoiteella. Palaisit jo takaisin kesäiho☹️

  65. anna s. says:

    Puhdistamalla ja kosteuttamalla sitä päivittäin. Lisäksi ihon suojaaminen mm. auringolta ja pakkaselta :)

  66. Suvi says:

    Rasvaamalla kasvot aina pesun jälkeen, myös käsirasva kulkee aina laukussa mukana. Sääriä tulee rasvailtua vähän epäsäännöllisesti ehkä kerran viikkoon :D

  67. Jenna says:

    Hiukan huonosti tulee hoidettua, sillä päivittäin tulee rasvattua vain kasvojen iho ja käsiä muutaman kerran viikkoon. Rutiineja voisi vähän parantaa!:D

  68. avaruuskenguru says:

    Hoidan talvi-ihoani niin tuhdimmalla kasvo-, vartalo kuin käsivoiteellakin ja lisäksi kuorintavoiteilla. Yritän myös juoda paljon vettä ja pitää huolen siitä, että saan riittävästi kaikkia vitamiineja. Voitin kesällä Puutalo-Kristan arvonnassa LV-tuotepaketin ja olen suorastaan rakastunut merkin hajusteettomaan, hoitavaan ja herkälle iholle sopivaan olemukseen. Herkälle iholle suunnatut ja hajusteettomat / miedosti hajustetut tuotteet ovat tulleet vieläkin lähemmäksi sydäntäni sen jälkeen, kun muutama viikko sitten sain virolaisen luonnonkosmetiikkamerkin vahvasti hajustetusta seerumista välitöntä sairaalahoitoa vaativan allergisen reaktion. Hajusteiden määrästä ei siis todellakaan vauhkota turhaan. Olispa kiva päästä kokeilemaan toistakin kotimaista ihonhoitomerkkiä. :)

  69. Sirkkuli says:

    Vähän pitäisi parantaa ihonhoitorutiineja. Pesun jälkeen rasvaan :)

  70. Jenna says:

    Itse hoidan atooppista ihoani hieman laiskasti, tänä syksynä olen yrittänyt panostaa rasvaamalla suihkun jälkeen perusrasvalla jotta tilanne ei ehtisi äityä huomaamatta liian pahaksi. Onhan se kuitenkin fakta, että hyvin hoidetun ihon kanssa on paljon mukavampi elää!

  71. Marja-Liisa says:

    Rasvausta, kosteutusta ahkerasti.

  72. sikkuralla says:

    Rasvaan aina suihkun jälkeen, silloin tällöin kuorinta.

  73. Jenny says:

    Kuivaa ihoa rasvaan päivittäin, juuri ostin kunnon ihoöljyn todella kuivalle iholle. Myös kuorinta säännöllisesti :)

  74. Kipsuli says:

    Kuorinta kerran viikossa ja rasvailu aina kun jaksaa (en todellakaan viitsi joka pesun jälkeen, mutta onneksi ihoni ei ole kova kuivumaan). Sheavoi on parasta kuiville jaloille!

  75. Napu says:

    Minulla on myös todella kuiva iho, joka kuivuu entisestään syksyllä ja vielä pahemmin talvella. Kuivan ihon ehkäisemiseksi rasvaan iltaisin ja aamulla jos aamupöhnässä ehdin :D Lisäksi kuorin kahdesti viikossa ja öljyän kerran viikossa.

    Tämä taktiikka on monen vuoden tulos siitä täydellisestä rutiinista, joka parhaiten ehkäisee kuivan ihon. Kuiva iho ei muuten haittaisi, mutta kun ihoni kuivuu, joka paikasta alkaa kutiamaan ja minähän raavin niin pitkään kunnes iho menee rikki… :D Onneksi tästä on vältytty viime
    aikoina sitoutumalla päivittäin huolelliseen rasvaukseen!

  76. Anonymous says:

    Tuosta Medisoftista en ole kuullutkaan!
    Mulla on atooppinen iho ja sen hoito talvella vaatii ihan omat rituaalinsa, jotta iho ei mene rikki ja kortisonikierre saadaan vältettyä. Kostean ihon rasvaus suihkun jälkeen on ihon ehdoton samoin käsienpesun jälkeen kämmenten kevyt rasvaus. Lisäks talvisin en käytä lainkaan meikinpoistolitkuja vaan pyyhin meikin kasvoilta rasvaisella perusvoiteella.

  77. Olivia says:

    Koitan käyttää kosteusvoidetta mahd. usein. Olis kiva voittaa, sillä omat voiteet rupee olee lopuillaan :D

  78. mirdie says:

    Atoopikko hoitaa ihoa vuoden ympäri. Talvisin rasvoja kuluu vain tuplasti enemmän. :D

  79. Mirette says:

    Mulla on niiin sama ongelma kuivan ihon kanssa. Syksyllä iho alkaa kaivaa kosteutusta enemmän ja talvella alkaa tuntua että mikään ei riitä. Ite vaan yritän läträtä eri rasvojen kanssa aina suihkun jälkeen ja jos iho tuntuu silti erityisen kuivalta niin uutta kerrosta ennen nukkumaan menoa. Tuntuu et oikeen mikään rasva ei ole tarpeeksi kosteuttava!

  80. hilkka says:

    Rasvaus ja puhdistus päivittäin :)

  81. NannaS says:

    Rasvaus ja puhdistus tärkeimmät :)

  82. MarjukkaS says:

    Ihoni on tosi kuiva, pakko kosteuttaa joka kerta suihkun jälkeen ja välillä siinä välissäkin.

  83. s says:

    rasvaamalla:)

  84. Myy says:

    Hoidan ihoani talvella enemmän kuin kesällä, sillä varsinkin pakkanen ja siihen päälle vielä runsas käsien ja ihon pesu kuivattavat ihoani suuresti. Ehdottomat lempparini kosteutukseen ovat kevyet, miedosti hajustetut voiteet, sillä ihoni on herkkä ärsyyntymään liioista hajusteista.

  85. piitu says:

    Rasvaamalla tarvittaessa.

  86. Anna says:

    rasvaamalla ahkerasti :-)

  87. AR says:

    Vartalon kuorinta ja pesu kosteuttavimmilla tuotteilla. Suihkun jälkeen kosteutus vartaloöljyllä tai vaihtoehtoisesti rasvalla.

  88. Mari says:

    Itselläni on atooppinen iho, ja huomaan myös talven tulon ihosta. Ihnoni kuivuu talvella heti. Rasvaan ihoni aina saunan jälkeen ja pyrin juomaan paljon vettä.

  89. Ansku says:

    Talvisin tulee ihoa rasvattua enemmän, pyrin myöshuolehtimaan vitamiinien saannista ja riittävästä veden juonnista.

  90. Tuulispää says:

    Sekä kasvojen että vartalon iho tuppaa kuivumaan talvella, joten kosteusvoiteita kuluu tavallista enemmän. Olen nyt hankkinut myös hyaluronihapposeerumin, jonka pitäisi kosteuttaa tehokkaasti. Katsotaan, miten käy!

  91. sarita says:

    Rasvaan kun muistan. Pitäisi kyllä kiinnittää enmmän huomiota ihon hoitoon.

  92. Minna says:

    Kosteutan, kosteutan ja kosteutan :)

  93. Sallikka says:

    Rasvaan vartalon joka ilta ennen nukkumaan menoa :)

  94. Helena says:

    Rasvaan ihon yleensä iltaisin, välillä aamuisinkin jos on oikein kuiva. Nuo tuotteet kuulostaa tosi hyvältä! :)

  95. Tuula says:

    Ihon rasvaus läpi vuoden.

  96. ansu88 says:

    käytän kosteusvoiteita

  97. Henna73 says:

    Säännöllinen rasvaus

  98. Milla says:

    Kosteutan riittävästi, koska talvella tahtoo kuivua niin paljon herkemmin.

  99. tt3 says:

    Rasvaan talvisin ihoani jokaisen pesun jälkeen ja laitan yöksi käsiin oikein paksua kosteusvoidetta. :)

  100. Mapappapa says:

    Säännöllinen kuorinta ja rasvaus on ehdoton!

  101. santtu says:

    kiinnitän huomiota suihkusaippuaan ja käytän vuorotellen öljyä ja voidetta vartalolla !

  102. Salli says:

    Rasvaan aamuin illoin ja juon vettä.

Kommentoi