Tuesday 26. September 2017

LIIKA SHOPPAILU AHDISTAA



*Yhteistyössä Zadaa

Pidin toissasunnuntaina kotikirppiksen kavereilleni. Moni on harmitellut aina jälkeenpäin että oon laittanut tavaroita myyntiin FB-kirppikselle tai muulle kirpparille ennen kun oon antanu kavereiden penkoa tavarat läpi rauhassa. No nyt sain kotikirppiksen järjestettyä ja pengoin kaappien kätköistä ne viimeisimmätkin aarteet jotka on liian pieniä mutta joita oon pantannu kaapin perällä ihan vaan siltä varalta että sattuisin joskus laihtumaan. Nyt päätin kuitenkin heivata kaikki epäsopivat vaatteet pois, sillä niiden panttaaminen vaan vie tilaa ja muistuttaa siitä miten paljon pienempi mä joskus olin :D

Samalla tajusin myös sen, että mulla on ihan hitosti liikaa vaatteita! Kun katselin kokonaista vaaterekillistä sekä muutamaa ikea-kassillista ylimääräistä roinaa mä tajusin että mulla on oikeasti ongelma. Oon hoarder. Vaikka nykyään shoppailenkin 95% vaatteistani kirppiksiltä, niin siltikään ei oo normaalia että ihmisellä on noin paljon ylimääräistä myytävää vaatetta 1-2 kertaa vuodessa. Siis toi mun myyntiin laittama kasahan on isompi kuin monen muun ihmisen vaatekaapin koko sisältö.

Oon tosi köyhästä perheestä, ja musta tuntuu että ostan itselleni liikaa vaatteita koska pystyn siihen. Kirppisjuttuihin ei mene paljoa rahaa, ja muutenkin tienaan huomattavasti enemmän kuin esimerkiksi omat vanhempani yhteensä silloin kun olin lapsi. No joo, tottakai opiskelut ja 90-luvun lama-aika vaikuttivat silloin perheen raha-asioihin. Mutta silti; mun ei tarvitse ostaa kaikkea kivaa vain siksi että mä pystyn siihen rahallisesti. Mun on pakko alkaa oikeasti miettimään ostoksiani järkevämmin, ja oonhan mä koko ajan mennytkin eteenpäin kulutustottumuksissani. Ennenhän ostin viikottain uusia vaatteita ketjuliikkeistä ja nyt sentään ostan 2nd handia joka on huomattavasti ekologisempaa.

Mutta silti. Mä en tarvitse näin paljoa kaikkea. Mun pitää löytää ne omat lempijutut ja unohtaa hetken mielijohteet.

Vaikka kotikirppiksellä menikin tavaraa myyntiin kivasti, niin vaatteita ja asusteita on vielä mooooonta Ikea-kassillista. Päätin sitten toteuttaa yhden to do -listalla pitkään roikkuneen asian ja päätin testata Zadaa-sovellusta. Moni mun lukija onkin harmitellut sitä että myyn vaatteeni Helsingin kirppiksillä. Zadaan kautta shoppailu on mahdollista asuit sitten missä päin Suomea tahansa.

Zadaan käyttö aloitetaan syöttämällä sovellukseen omat tiedot kuten pituus, paino ja kengänkoko. Älkääkä huoliko; osan tiedoista pystyy piilottamaan joten kukaan ei tiedä esimerkiksi sun painoa tai kuppikokoa jos et niin halua. Kun omat tiedot on syötetty, sovelluksen avulla on helppo etsiä tuotteita jotka sopivat just sulle. Sovelluksen myötä löytää helposti samankokoisia myyjiä, jolloin tietää että löytyy sopivan kokoisia vaatteita. Lempparimyyjiä voi seurata, jolloin pysyy aina kartalla siitä koska tulee lisää kiinnostavia juttuja myyntiin. Mä oon käyttäny Zadaata viikon verran ja jääny siihen ihan koukkuun! Löysin sieltä mm. sopivamman kokoisen nahkatakin jonka myötä uskalsin laittaa kaksi vanhaa nahkatakkiani myyntiin.

Mun oman putiikin löytää Zadaasta Discover-painikkeen alta. Siellä on vaikka mitä aarteita myynnissä ja lisää tulee kunhan ehdin listailemaan. Tuotteiden lataaminen oli yllättävän helppoa ja vaivatonta, ja oon kokenu sovelluksen tosi turvalliseksi. Myyjä toimittaa paketin lähimpään Matkahuollon pisteeseen (mm. R-kioskit ja K-Marketit) ja tuotteen saatuaan pääsee ostaja jättämään myyjälle palautteen. Ja vasta silloin rahat siirtyvät myyjälle. Eli jos tuote hukkuu matkalla tai on rikkinäinen tai jopa feikki, saa ostaja rahansa takaisin. Näin on siis mahdotonta tulla huijatuksi, toisin kuin FB-kirppiksillä. Shoppailun lomassa pääsee harjoittamaan myös hyväntekeväisyyttä, sillä jokaisesta mun myymästä tuotteesta lahjoitetaan 1€ Pelastakaa Lapset ry:lle.

KOODILLA NK6970 SAAT 5€ ALENNUSTA ENSIMMÄISESTÄ ZADAA-OSTOKSESTASI!

Zadaan saat ladattua App Storesta sekä Google Playsta


6 Responses to “LIIKA SHOPPAILU AHDISTAA”

  1. kati says:

    Kuulostaa ja näyttää kyllä tosi huimalta määrältä vaatteita..!
    Voin luvata että on tosi palkitsevaa kun saa vähennettyä shoppailukierrettä (=myyn yhden, ostan heti yhden tilalle…) ja käytettyä rahan johonkin muuhun mukavaan kuin materiaan. Luontokin kiittää :)
    Pikku hiljaa sitä tajuaa, että kaikkia ihania vaatteita ja asioita ei tarvitse omistaa.

    • nadjastrange nadjastrange says:

      Niinpä! Pikkuhiljaa tässä opetellaan vähentämään kulutusta. Tuntuu että tekisi muutenkin mieli konmarittaa koko kämppä, ja käydä ihan kaikki tavarat läpi :)

  2. Pyjama says:

    Minä yritän ostaa vähemmän, mutta laadukkaampia vaatteita. Kun on vähän pidempään miettinyt, että raaskiiko ostaa jonkin useita satasia maksavan jutun, niin siihen syntyy syvempi tunneside: jospa kaikki vaatteet voisivat olla lempparivaatteita. Ja kyllähän laadukkaampi vaate usein kestääkin pidempään.

    Tässä muuten yksi pohdinta aiheesta: :D

    http://pyjamapaivia.com/ostammeko-liian-vahan-vaatteita/

    • nadjastrange nadjastrange says:

      Joo toi on kyllä tosi hyvä pointti! Mulla vaan tuntuu olevan sellanen maku, että monet merkkivaatteet ja -laukut ei kiinnostele. Mutta yleisesti laatuun panostaminen kyllä todellakin kannattaa!

      Käyn kurkkaamassa sun pohdinnat asiasta :)

      • Pyjama says:

        Eihän laadukkaan tarvitse välttämättä olla mikään merkkivaate/laukku. :D Jos alkaa oikein revittelemään, niin voihan sitä vaikka joskus teettää jonkin vaatteen!

Kommentoi