Sunday 24. September 2017

MEIKKINOVIISIN TUNNUSTUKSET


Musta tuntuu että mitä vanhemmaksi mä tulen, sen vähemmän jaksan panostaa itseeni. Muistan esimerkiksi yläasteella stressanneeni eyelinereiden täydellisyydestä niin paljon että hyvä kun ehdin edes kouluun kaikelta siltä meikkaukselta. Nykyään tulee tosiaan otettua huomattavasti rennommin, ja nyt kun oon ollu kokonaisen viikon sairaslomalla (ja antibioottikuurilla plää) niin en oo miettiny ulkonäköäni sekuntiakaan, just ja just vilkassu peiliin hampaiden pesun yhteydessä :D

Häämatkan jälkeen on muutenkin tullu oltua huomattavasti useammin meikittä kuin meikin kanssa. Tän postauksen kuvat otin viime viikon perjantaina kun olin jaksanut meikata ekaa kertaa sille viikolle. Tosin työpäivän aikana nousi 38.5 asteen kuume ja kotiin päästyäni otin nää kuvat tahdonvoimalla – eihän sitä tiedä koska jaksan taas meikkailla.

Vaikka oonkin laiskistunut näissä meikkiasioissa, niin samaan aikaan tuntuu että oon kiinnostuneempi kun pitkään aikaan. Meikkaan vaan itseäni varten, ja ehkä sen takia meikkausfiilis meneekin sykleissä. Aina ei vaan jaksa. Otin häitä varten volyymiripset, ja jäin niihin koukkuun häämatkan aikana. Hillityillä ripsipidennyksillä tulee heti vähän virkeyttä meikittömäänkin naamaan.


Löysin muutama kuukausi sitten jostain blogista (sori en yhtään muista mistä) tämän meikkikyselyn ja nyt teki mieli täytellä tätä sairaslomaviikon ratoksi. Siis en oo oikeesti viikkoon tehny mitään muuta kun nukkunut ja tuijottanut kännykkää, kiva olla tietokoneella välillä :D

Varhaisin meikkimuistosi?

Mun hippiäiti ei meikannut mun lapsuudessa, ja meidän häitäkin varten äiti harjoitteli koko kesän ripsivärin käyttöä. Äiti on niin söpö.

Joskus tarhaikäisenä väritin barbini naaman turkoosiksi permanenttitussilla koska omasta mielestä meikkasin sen nätiksi. Ei oo meikkaustaidot paljoa näiden vuosien varrella muuttunu haha. Mun meikkimuistot koostuvat barbileikkien lisäksi lähinnä ala-asteella kavereilta opituista jutuista.

Yksi mieleen tullut hauska juttu on se, kun käytiin kaverin ja sen pikkuveljen kanssa n. 10-vuotiaina jossain kaupassa jossa myytiin edullisesti tekokynsiä ja -ripsiä joita kaveri aikoi ostaa, ja kaverin tokalauokkalainen pikkuveli kysyi että

“Mihin sä tarviit noita? Sullahan on jo ripset ja kynnet.”

Mitä meikkejä löytyy käsilaukusta?

Oon sellanen nainen jolla ei oo koskaan meikkejä mukana, enkä muutenkaan meikkaa pitkin päivää. Yleensä laukusta löytyy siis mun luottotuotteet eli Beautyblenderin blotterazzi* joka poistaa kasvoilta kiiltoa sekä eos:n huulirasva*. Jos oon laittanut huulipunaa, niin silloin puna on luonnollisesti mukana. Yleensä kuitenkin näissäkin suosin huulipunia joita ei tarvitse olla lisäilemässä joka käänteessä.


Lempituoksusi?

Victoria’s Secretin Bombshell! Mulla on nyt jo kolmas hajuvesipullo tätä menossa. Oon ostanut välissä myös VS:n Eau so sexyn sekä vartalotuoksupulloja vaihtelun vuoksi, mutta toi Bombshell vaan pysyy ykkösenä aina.

Henkilökohtainen kauneusvinkkisi?

Less is more! Tuntuu että tosi moni täydellisen ihon omaava laittaa kunnon pakkelikerroksen naamalleen koska contouring ja baking -meikkityylit on muodissa. Kuitenkaan monesti se pakkelikerros ei näytä hyvältä ja saa ihon sekä yleisilmeen näyttämään sotkuiselta.

Uusi kosmetiikkalöytösi?

Oon jo pitkään suosinu mattapintaisia kestohuulipunia, mutta nyt vasta kokeilin Macin versioita niistä. Liilan yksilön ostin ystävien häitä varten mustan mekon kaveriksi, ja oli muuten hitti! Tumman viininpunaisen huulipunan* sain Sokoksen Mac-pisteen avajaisista, ja mulla on sitä huulissa näissä kuvissa. Mun aiempia lemppareita on ollut ulkomailta tilatut Make Up Revolutionin mattapunat sekä Nyxin Lingerie-sarja. Tosi edullisia ja hyviä!

Ikimuistoinen virheostoksesi?

Oon tosi huono ostamaan ja kokeilemaan uusia juttuja, sillä virheostokset pelottaa. Varsinkin meikkivoiteissa tukeudun tuttuihin ja turvallisiin sekä hyviksi havaittuihin tuotteisiin. En oikeesti pysy edes laskuissa siinä miten monta väärän sävyistä meikkivoidetta on tullut ostettua, osa jopa myyjien suosituksesta. Mun iho taittaa oliiviin, mutta monesti tummemman sävyiset meikkituotteet taittavat punaiseen. Ja vaikka oonkin tumma, niin myös mä voin näyttää helposti siltä että on tullu valittua liian tumma meikkivoide. Tällä hetkellä Urban Decay ja Smashbox on mun meikkivoideykkösiä ja käytän niitä vähän fiiliksen mukaan. UD:llä saa peittävämmän ja mattapintaisemman lopputuloksen, kun taas Smashboxilla kuultavamman ja heleämmän. Näissä kuvissa mulla on jälkimmäistä.

Ja okei, myönnetään: Myöskin Anastasia Beverly Hillsin contour-paletti oli ehkä vähän hutiostos. Hiton kallis enkä siltikään näytä yhdeltä Kardashianin siskoksista :D Ehkä sitä ensimmäistä contour-testaamista varten ei tarvitse ostaa sitä monen kympin meikkipalettia usealla sävyllä vai mitä?! Varsinkaan kun on näin laiska meikkaaja kun mä oon. Varjostuksia en vaan jaksa tehdä, Narsin poskipuna riittää mulle.

Meikkivoiteella vai ilman?

Meikkivoiteella, mutta ilman puuteria. Tuntuu että mun on huomattavasti helpompi löytää ihon sävyyni sopiva ja luonnollisen lopputuloksen antava meikkivoide kuin puuteri. Puutereissa näytän monesti harmaalta :D

Eyeliner vai kynä?

Oon käyttänyt Rimmelin Exagerrate liquid eyelineriä jo niin kauan kuin muistan. Aina välillä oon saanut blogin kautta vaikka mitä kyniä ja tusseja testiin, mutta tää Rimmelin klassikko vaan pysyy mulla ikuisesti ykkösenä.

Tuote jota ilman et tule toimeen?

Anastasia Beverly Hillsin Dipbrow Pomade -kulmakarvaväri. Ah, rakastan tätä! Tää on jo toinen purkki, edellinen kesti reilun vuoden ajan. Tätä ennen testailin vastaavia kulmavärejä “halpismerkeiltä” mutta en löytänyt oikeaa sävyä, koostumusta ja pysyvyyttä. Eli kyllä välillä siihen kalliimpaan tuotteeseen kannattaa panostaa.

Tuote jota haluaisit kokeilla?

Rihannan Fenty Beauty -meikkivoidetta! Ja ehkä sieltä voisi vihdoin löytyä mulle testiin oikean sävyinen puuteri? Oon kuitenkin tehnyt niin monta hutiostosta meikkien saralla etten uskalla lähteä tilaamaan näitä netin kautta testiin. Eli nyt vaan äkkiä lähimpään Sephoraan tms, eikö meikkivoiteen testaaminen ookin hyvä syy varata ulkomaanmatka? :D

*merkityt tuotteet sekä Cailapin siveltimet saatu blogin kautta, muut ostettu itse.


12 Responses to “MEIKKINOVIISIN TUNNUSTUKSET”

  1. Elisa says:

    Ootko kokeillu puutereista “translucent” -sävyä/sävyjä, pitäisi olla ihan väritön puuteri, vai onko niin et sekin ln auttamatta liian vaalea sun tummalle hipiälle? Mä meinaan käytän aina noit translucentteja kun en diggaa värillisistä puutereista

    • nadjastrange nadjastrange says:

      Mulla on Grimasin sävytön puuteri, mutta musta tuntuu että ainakin se on lilan vaalea. En sit tiiä laitanko sitä liikaa tai käytänkö sitä jotenkin väärin :D

      Voisinhan mä testata jos joltain toiselta merkiltä löytyis hyvä :)

  2. Maria says:

    Itse käytän essencen puuteria, joka on ku silkkiä iholla ja väritön :)
    https://www.karkkainen.com/verkkokauppa/essence-all-about-matt%21-puuteri
    Ihan paras! Ja voin kertoa että täälläki on etsitty sitä omaa sävyä jne :-D
    Ennen käytin kunnon pakkelikerrosta, mutta nykyään itsellänikin less is more :)

  3. Anonyymi says:

    Fenty beautylla ei ainakaan vielä ole puutereita kuin yhdessä universaalissa sävyssä, jonkinlainen valkoinen transparent lienee.

  4. Sofia says:

    Ite ryhdyin kanssa heti suunnittelemaan ulkomaanmatkaa, kun Fentyt julkistettiin! Oli sen verran kova hype saatu merkin ympärille ja varmaan valehtelematta viikon mun youtube tulvi niitä arvostelu- ja testivideoita. Fenty ei muuten tainnu lanseerata vielä mitään värillisiä puutereita, vaan niillä on yksi väritön blotting powder. Se meikkivoide ei ilmeisesti kummempaa kiinnitystä tarvitse. Oon näin kuvien perusteella päätelly, et oon sun kanssa hyvin pitkälti saman sävynen (minkä perusteella rupesin sun blogia muuten alunperin monta vuotta sitten seuraamaan :D) ja ite käytän puuterina just tollasta aiemmin mainittua translucent-puuteria. Mitkä sävyt sulla on noista meikkivoiteista? Hyvät vinkit on aina tarpeen, kun oon kanssa ostanu niin monta väärän sävystä meikkivoidetta ja usein tosiaan vielä myyjän avustuksella. Nykyään oon oppinu jo heti alkuun sanomaan, et mulla meikkivoide ei saa olla yhtään punakka.

    • nadjastrange nadjastrange says:

      Kiva kuulla että siellä on ihonvärisamis! Miltä merkiltä sä oot löytäny hyvän ja kivan translucentin puuterin? :)

      Mulla on UD:n all nighterista 8.75 mutta vois ehkä olla sävyä vaaleampi. Vähän tuntuu riippuvan päivästä että oonko tyytyväinen tohon sävyyn haha. Smashboxin Studio Skinistä mulla on 3.2. Tosta se seuraava eli 3.3 on just sellanen punasävynen eli varo sitä! :D

  5. Fentylla on 40 eri meikkivoidesävyä mutta vain yksi, väritön blotting-puuteri ainakin toistaiseksi :)
    Mä en pärjäisi ilman puuteria, vihaan sitä että iho kiiltää :P

    • nadjastrange nadjastrange says:

      Hyvä tietää! Mä jotenkin ajattelin automaattisesti että puutereitakin olis miljoonaa eri sävyä :D

      Ja mäkään en tykkää liian kiiltävästä naamasta, mutta en myöskään halua että iho on täysin mattapintanen. Siksi käytän tota Blotterazzia, se toimii puuteripapereiden tyyliin. Olishan se kuitenkin kiva että olisi olemassa ihan kunnon puuterikin :)

  6. Katja says:

    Niiin kauniit nää postauksen ekat kuvat! Ihana meikki, pakko päästä huulipunaostoksille ja opettelemaan käyttämään sitä huulipunaa myös :D suosittelisit siis noita nyxin lingerie-huulituotteita, ne tais olla aika halpojakin vielä?

    • nadjastrange nadjastrange says:

      Kiitos paljon! Huulipunilla saa niin helposti luotua näyttävämmän meikin :) Ja joo niistä Lingerie-sarjan punista tykkään paljon ja ne pysyy hyvin, harmi vaan että niissä ei oo yhtä paljon sävyjä kun niissä Nyxin pienemmissä purkeissa olevissa soft matte lip creameissa. Mä en jotenkin tykkää niistä, tuntuu että niitä pitää olla koko ajan lisäilemässä :D

      Mutta noi kaikki Nyxin huulijutut taitaa maksaa alle kympin, joten ei oo paha sijoitus :)

Kommentoi