Monday 10. July 2017

KESÄ-FOMO

Hellou ja sortsit hiljaiselosta! Meikäläisellä on ollut ihan hullu kiire muun elämän kanssa. Vaikka roller derbystä alkoikin kesäloma ja blogiinkaan en ole päivitellyt, niin työ (ja ylityöt) sekä häät ovat vieneet kaiken ajan ja energian :D Meillä on siis häät reilun kahden viikon päästä joten tässähän alkaa olla pieni jännityspaniikki meneillään. Mun kesäloma alkaa onneksi ensi viikon perjantaina, ja silloin on viikko aikaa rentoutua ja koittaa vaalentaa tummia silmänalusia jollain ilveellä.

Musta on alkanut tuntumaan että mulla menee kesä ihan ohi. No joo, eihän se kunnolla ole alkanutkaan säiden puolesta. Mutta siis kun on kaikkia tapahtumia, juhlapyhiä ja festareita niin mä vaan missaan kaiken. Juhannuksen makasin kotona jäätävän työurakan jälkeen, ja kun muut viettivät Ruisrockia viime viikonloppuna niin mä istuin yksin mun työhuoneessa leikaten Ruisrockin livebiisejä ja haastatteluja. Tuli tän viikonlopun aikana ihan hirveä FOMO (fear of missing out) ja tuntuu että multa menee tää(kin) kesä ihan ohi enkä ehdi tekemään yhtään mitään ja yhyy.


Monissa blogeissa on ollut vaikka minkälaisia ihania kesälistoja joissa suunnitellaan sitä mitä kaikkea tekisi kesän aikana. On mökkeilyä, pyöräilyä Ahvenanmaalla, mansikoiden poimimista, piknikkejä, uimarantapäiviä ja vaikka mitä ihanaa. Mä naureskelin itekseni sitä, että mun kesälistani sisältö on hyvin erilainen :D

Mun kesän to do -lista:
– Katso Orange Is the New Blackin uusin tuotantokausi loppuun (nyt mennään jaksossa 7)
– Syö edes yksi jäätelö jätskikiskalta
– Mene naimisiin
– Mene häämatkalle Kroatiaan

Onneksi mulla on tosiaan loma! Eka kuukauden kesäloma ikuisuuksiin, ja vaikka kauheasti kesästä en ehdikään nauttimaan niin mun loma tulee olemaan ihan paras! Pääsen elämäni miehen kanssa naimisiin ja sen jälkeen yli kahdeksi viikoksi löhöilemään rannalla. Eli nyt kun katson tota kesälistaa uudestaan, niin mun kesästähän tuleekin tosi kiva vaikkei se ihan perinteinen olekaan.

Mun ja varmasti monen muunkin pitäis vaan aina muistaa keskittyä niihin hyviin asioihin sen sijaan että harmittelisi toteutumattomia juttuja. Nyt mua jo naurattaa tää, mutta mua esimerkiksi harmitti että missaan tämän vuoden Flow’n koska oon häämatkalla. Hei haloo Nadja, sä oot häämatkalla! Kyllä sen The XX:n voi nähdä myöhemminkin haha.


Mitäs teidän kesäsuunnitelmiin kuuluu? Onko jollain muulla sama fiilis että kaikki perinteiset kesäjutut menee ihan ohi?


4 Responses to “KESÄ-FOMO”

  1. Maria says:

    Mulla oli HAVE TO DO-listalla jäätelön syöminen ja ahkera veden juominen – DONE! Pyöräily oli myös sellanen sivuseikka ja onhan sitäki tullu tehtyä. En kauheita listoja halunnut tehdä, koska en tykkää suorituspaineista ja siitä pettymyksestä, joka tulee jos joku epäonnistuu. Joten loput mitä tehdään miehen kanssa, on vaan plussaa :)

  2. hanna says:

    Jep, kesäfomo on melko hirveä ja sekin siksi, että yksin en tahdo esimerkiksi piknikille mennä saatika iltasella lähteä pyöräilemään ja kun toista ei saa mukaan, menee ärsyttävän moni ilta kotona & parvekkeella kyhjötellessä. Huono tekosyy myönnetään, mutta jotenkin sitä ottaa niin hirveät paineet että kesällä pitäisi tehdä jotain uutta ja erikoista mitä ei muulloin voi tehdä että tulee jo siitäkin levoton olo. Jotenkin ihan turhaa, sillä kyllähän kaikkea kivaa on tullut jo tänäkin kesänä tehtyä ja vielä tuleekin tehtyä ja se on jo paljon ihmiselle, joka ei edes paljon pidä kesästä :D

    hanna
    http://www.hannamariav.com

  3. Haha!:D tuntuu kyllä että kesä on mennyt hämmentävän nopeasti! Onneksi elokuu on yleensä vielä lämmin:)

Kommentoi