Sunday 26. March 2017

ostin liian kalliin mekon!

Olin jo pitkään haaveillut R/H:n Mickey Dressistä, mutta pihiys ja häihin säästäminen olivat mekon ostamisen esteenä. Lähes kahden sadan euron mekko ei vaan sopinut tän hetkiseen budjettiin. Siltikään en saanut mekkoa mielestäni ja päätin metsästää sen Facebook-kirpparilta edes vähän edullisemmin. Lopulta onnistuin missiossani, vaikka mekolle jäi silti hintaa satasen verran heh. Eli edelleenkin ehkä liian suuri sijoitus, mutta säästinhän mä sentään monta kymppiä!

Mekon edellinen omistaja oli käyttänyt tota vaan kerran, joten se oli ihan uudenveroisessa kunnossa. Koko on One Size, ja mun mielestä toi vois olla himpun verran reilumpi ja pidempi. Opin näistä kuvista että mekko on meikä-amazonilla ennemmin leggingsien kanssa käytettävä tunika :D

No mutta kuitenkin, tää oli lopulta ihan superi ostos! Oon käyttäny tätä jo kolme kertaa viikon sisään, eli tällä menolla mekko maksaa ittensä nopeasti takasin. Enää ei siis kaduta. Paitsi vähän. Häihin on enää 4kk aikaa ja säästämisessä pitäis ottaa loppukiri. Siitä huolimatta ostelen kalliita mekkoja ja varaan tatuointiaikoja tatskamessuilta :D Apuva!


10 Responses to “ostin liian kalliin mekon!”

  1. Maria says:

    Siis hui! Toi mekko näytti paljon pidemmältä siinä kuvassa, minkä laitoit siihen yhteen postaukseen :o mulla käy AINA noin.. Oon 178cm ja mallien pituudet varsinki monkilla on luokkaa 160cm ilmeisesti, sillä katoin yhtä ihanaa farkkumekkoa sieltä, mut liikkeessä kävin kattomassa ja härrekyyd se oli lyhyt!! :o

    • nadjastrange nadjastrange says:

      Joo toi on niin ärsyttävää!! Koska luulis että kaikki ihmiset (lyhyemmätkin) ottais mielummin liian pitkän kun liian lyhyen vaatteen :D

  2. l says:

    Sopii sulle hyvin! Miltä Facebook-kirppikseltä löysit tän? Haluaisin käyttää rahani mieluummin kotimaisiin vaatteisiin, kuin ketjuliikkeiden vaatteisiin, jotka on tehty halpatyövoimalla jossain kaukana. Oon miettinyt, että laadukasta kotimaista designia vois varmaan löytää myös kirppiksiltä, mutta en tiiä mistä! Kaikki vinkit tän tyylisistä nettikirppiksistä otetaan siis vastaan. :)

    • nadjastrange nadjastrange says:

      Kannatan todellakin kirppistelyä! Parhaita suomalaisten suunnittelijoiden vaatteita oon löytäny Minimalistin kirpputorilta sekä Cos ja Filippa K kirppikseltä. :)

  3. Annika says:

    Hei täällä ilmoittautuu myös yksi, kuka on tsiigaillut R/H:n mekkoja! Tuo sun löytösi pukee sua kyllä hyvin :)

  4. Jemina says:

    Oi pukee tosi hyvin toi mekko sua!! :o <3

    Mun blogissa juttua mun snapchatistä ja viimeisimpiä kuvia sieltä, paljon ruokaa ja smoothiekulhoja :) <3

    http://woundedlaughh.blogspot.fi/2017/03/snapchat-shots-lately.html

  5. Donna says:

    Voi vitsi näytät upeelta! Toi mekko on super ihana! :)

Kommentoi