Thursday 15. September 2016

lempikauppani tukholmassa

Makaan (jälleen kerran) kuumeessa kotisohvalla, joten nyt on täydellinen aika palata viime viikonloppuun jonka vietimme Juulian ja Saijan kanssa Tukholmassa. Visit Sweden kutsui meidät sinne muotimatkalle, enkä ollut todellakaan osannut arvatakaan että mitä kaikkia upeita paikkoja rapakon takaa löytyykään! Visit Swedenin Mikaela (btw aivan huikea tyyppi) oli laatinut meille joka päivälle listat kohteista joihin hän halusi meidät viedä.

Lista sisälsi niin kirpputoreja kuin vintageliikkeitä, huikeita sisustuskauppoja sekä tietysti tutustumista ruotsalaisten suunnittelijoiden myymälöihin. Kolmen päivän aikana ehdittiin kiertämään varmaan kymmenissä liikkeissä, mutta tässä listaus mun lempparipaikoista, ihan vaan siksi että te muutkin Tukholmaan matkustamisesta haaveilevat löydätte uusia ihania ostospaikkoja.

WOS Store, Hornsgatan 90.
Siis AH mikä kauppa! Täältä löytyy takuuvarmasti ne näyttävimmät ja erikoisimmat asusteet. WOS on siis ruotsalainen asustemerkki, mutta omien tuotteidensa lisäksi WOSissa myydään myös pienten ruotsalaisten suunnittelijoiden tuotteita. Mulla meni tässä myymälässä pasmat ihan sekasin kun ihania asusteita oli niin paljon että olisin voinut ostaa kaikki! Tänne juoksen heti seuraavan kerran kun oon Tukholmassa!


House of Rym, Hornsgatan 73.
Puuta, pastellivärejä ja erikoisia koriste-esineitä. Tää on sellanen kauppa että täältä huolisin sisustukseeni joka ikisen tuotteen. Pohjoismainen design yhdistettynä hauskoihin printteihin on Rymin juttu, ja ai että miten ihania lahjoja tuolta saisi! Mä vähän suunnittelin jo että lähtisin marras-joulukuussa uusintareissulle Stokikseen ihan vaan ostamaan joululahjoja :D

Swedish Hasbeens, Nytorgsgatan 36 A.
Swedish Hasbeens on ruotsalainen puukenkäpohjistaan tunnettu merkki, jonka putiikki on ihanan valoisa ja värikäs. Puun lisäksi materiaalina on laadukas nahka, ja kenkiä löytyy kaikissa mahdollisissa väreissä. Vaikka en ostanutkaan yhtään mitään, niin kahdet kengät jäivät kyllä kummittelemaan ja pahasti.

Grandpa, Södermannagatan 21. Myymälöitä on muuallakin, tsekkaa netistä.
Grandpaan rakastuin heti! Valikoimaa ei ole mitenkään hirveän paljon, ja myymälästä huomaa että myytävät tuotteet on valittu tosi tarkasti. Tyylikkäiden vaatteiden lisäksi myymälästä löytyy myös moderneja ja erikoisia sisustustuotteita. Tässä myymälässä esillepanoon on kiinnitetty extrahuomiota!

Urban Outfitters, Biblioteksgatan 5.
Olin Lontoossa asuessani töissä Urban Outfittersilla, joten tällä ketjulla on speiaali paikka mun sydämessä. Liike on ihan huikea ja näyttävä, mutta visuaalisuuden lisäksi täältä löytyy uusimpien ja tulevien trendien vaatteet ja asusteet, sekä sisustusosasto josta löytyy vaikka mitä erikoista. Eihän tämä Tukholman myymälä tietenkään vedä vertoja Englannin myymälöille, mutta ehdottomasti tsekkaamisen arvoinen paikka. Sitäpaitsi saman kadun varrelta löytyy monia muitakin mahtavia kauppoja!

Sephora, Biblioteksgatan 2-4.
Vaikka en ookaan mikään hullu kosmetiikkahamsteri, niin mä kyllä sekosin Sephorassa! Täällä myydään merkkejä joita ei esimerkiksi Suomesta saa, valikoima on muutenkin tosi laaja ja asiakaspalvelu loistavaa.


Lakritsroten, Hornsgatan 45.
Lakritsi- ja salmiakkifanin paratiisi! Lakritsroten keskittyy siis pääasiassa näihin, mutta kyllä sieltä toffeeta, suklaata ja hedelmäkarkkejakin löytyy. Tuotteet on pakattu söpöihin pusseihin joiden ansiosta täältä saa täydellisiä tuliaisia.

Beyond Retro, Brännkyrkagatan 82. Näitä myymälöitä on useita, tsekkaa nettisivut.
Beyond Retro on mulle tuttu jo vuosien takaa. Täällä on tullu vierailtua joka ikinen kerta kun oon käyny Tukholmassa. Beyond Retrosta löytää just ne täydellisimmät vintageaarteet, just sopivasti kulutetut nahkatuotteet sekä kaikista ysäreimmät mom jeansit.

Pop Stockholm, Skånegatan 73.
Tukholma on pullollaan toinen toistaan upeampia vintage- ja 2nd hand -kauppoja. Pop muistuttaa Beyond Retroa, mutta toiminta on kotikutoisempaa ja hinnat edullisemmat.

Muita vierailun arvoisia 2nd hand -myymälöitä ovat paikallinen Punainen risti Röda Korset Second hand sekä Ruotsin pelastusarmeija Stockholm Stadsmission. Hinnat ovat näissä kahdessa huomattavasti edullisemmat kuin Tukholman vintageliikkeissä, mutta samalla vaatteet eivät ole käsin valittuja vaan joukosta voi löytyä mitä vaan. Vertaisin näitä kahta valikoimaltaan ja hintatasoltaan Suomen Fidaan ja UFFiin.

Mall of Scandinavia, Stjärntorget 2.
Tässä Pohjoismaiden suurimmassa ostoskeskuksessa vierailuun kannattaa varata reippaasti aikaa! Ostari sijaitsee lyhyen junamatkan päässä Tukholman keskustasta, ja se sisältää ihan huikean määrän kauppoja. Me ei ehditty edes kiertämään koko ostaria läpi kun aika loppui kesken, mutta sen vaikutelman sain että täältä löytyy KAIKKI. Vai mitä mieltä ootte River Islandista, Pull & Bearista, &Other Storiesista ja muista ihanista liikkeistä joita ei Suomessa (ainakaan vielä) ole? Mun suosikkikaupat Mall of Scandinaviassa ovat River Island ja Victoria’s Secret, vaikka jälkimmäisen valikoima on aika pitkälti sama kuin Suomen myymälässäkin.


Hornstullin markkinat.
Jos Tukholman reissu sijoittuu viikonlopulle, niin täällä kannattaa ehdottomasti käydä! Löytyy ruokarekkoja, livemusiikkia, käsitöitä ja tavallisia kirppispöytiä. Koskaan ei voi tietää mitä tulee eteen, ja hyviä löytöjä voi tehdä yllättävän edullisesti. Markkinat ovat auki lauantaisin ja sunnuntaisin klo 11-17, huhtikuusta lokakuun loppuun asti.

Oliko joukossa entuudestaan tuttuja liikkeitä? Entä lisäisitö jotain listalle? Kommentoi ihmeessä!


6 Responses to “lempikauppani tukholmassa”

  1. Ainoa says:

    Eikä, ihania puoteja! Noiden kiertelyssä kuluisi kyllä mukavasti päivä ja vaikka toinenkin :D Nuo söpöt maatuskat ja tuon House of Rym-kaupan peltipurkit voisin kotiuttaa saman tien!

  2. Iina says:

    Urban outfitters on kyllä ihan vakkari kauppa joka tukholman vierailulla! Rakastuin siihen jo ensikäynnillä, jotenkin niin ihanan persoonallinen paikka :D

    http://Www.iinaemiliasd.blogspot.com

  3. Zufe says:

    Kiitos näistä! Just hyvät vinkit. Olinkin tuota Hornstollin juuri kaavaillut ensi viikonlopun käyntikohteeksi. Oliko se pelkkä ulkokirppis vai oliko myös sisätiloja (jos sataa siis)?

    • nadjastrange nadjastrange says:

      Kiva kun vinkeistä on hyötyä! Hornstullissa on pelkästään ulkomarkkinat, joten en kyllä tiedä että miten sitten sadesäällä porukkaa on paikalla. :)

Kommentoi