Wednesday 18. February 2015

kuukausi kuntokuuria takana!

Oon nyt reilun kuukauden verran noudattanu terveellisempiä elämäntapoja. Kaikki siis lähti siitä, kun pääsin mukaan Indiedaysin ja Sportyfeelin kampanjaan. Kyseessä on kolmen kuukauden mittainen kuntokuuri, joka mun tapauksessa on kunnon kohotuksen lisäksi keskittynyt laihdutukseen ja terveellisempiin ruokailutottumuksiin. Kerroinkin jo edellisessä kampanjapostauksessa hieman omista taustoistani ja tavoitteistani, ja tällä kertaa keskitytään siihen miten tämä ensimmäinen kuukausi on sujunut.

Olin alkuun tosi tarkka ruokailuistani, ja punnitsin jokaisen personal trainerin laatiman ateriani gramman tarkkuudella. Luovuin kuitenkin ideasta parin viikon päästä, sillä mua jotenkin ahdisti miettiä ruokailua niin tarkkaan. Laihdutuksessa ne oikeat ruokamäärät ovat kyllä tosi tärkeitä, mutta mulle tuntu paremmalta jättää keittiövaaka joidenkin aterioiden kohdalla sivuun. Kahdessa viikossa oli kuitenkin jo oppinut silmämääräset määrät, eli esimerkiksi 100g jauhelihaa on helppo annostella.

Alkuun viisi kertaa päivässä syöminen oli tosi haastavaa, mutta ei se mikään mahdoton haaste kuitenkaan ollut! Säännöllisesti syöminen on tuonu mulle paljon lisäenergiaa ja myös kroppa kiittää. Ruokailua vaikeampaa on ollu liikunta. Raskaan ja kiireisen työpäivän jälkeen on vaatinu ihan hirveästi ottaa itteään niskasta kiinni. Ei se itse liikunta oo kuitenkaan ollu hirveetä, vaan lähinnä se aloittaminen. Kaikista vaikeinta on kuitenkin ollu herkkujen pois jättäminen! Oon tämän kuukauden aikana oppinu itestäni sen, että mä oon ollu tosi riippuvainen herkuista. Aina jos on ollu paha mieli, niin oon lohduttautunu herkuilla. On ollut itsestäänselvyys että sairastaessa herkutellaan. Hyvinä hetkinä juhlitaan herkuilla, eikä elokuvateatteriin menemisestä tule mitään ilman isoa karkkipussia. On siis ollu tosi vaikeata olla yhtäkkiä syömättä kaikkia niitä lempikarkkeja ja sipsejä.

Oon kuitenkin selvinny yllättävän hyvin ilman herkkuja! En oo kuitenkaan noudattanu dieettiäni ihan täysin, sillä tiedän että aivan varmasti ratkeaisin ja tekisin vaan pahempia tuhoja jos pitäisi lopettaa herkuttelu seinään ja pärjätä kuukausia ilman herkkuja. Annoin esimerkiksi luvan itselleni syödä ystäväni synttäreillä, koska päivänsankari oli tehny sinne itse ruoat ja tiesin etten olis mitenkään selvinny juhlatarjoiluista retkahtamatta. Oon välillä antanu itselleni luvan, ja sillon on tullu hyvä fiilis kun ei oo lopulta edes syöny paljoa herkkuja ja seuraava ateria on taas ollu dieettisuunnitelman mukainen.

Nyt tää kuulostaa siltä kun olisin herkutellu ihan hulluna! Mutta oon siis näiden viikkojen aikana käyny kolmesti ulkona syömässä ja kerran olin siellä synttäreillä. Ainiin ja söin kaksi äidin leipomaa laskiaispullaa! Mun aiempiin herkuttelutottumuksiin verrattuna oon selviytyny tosi hyvin, vaikkei tää ehkä jollekin muulle kuulosta saavutukselta eikä miltään.

Yksi herkkusuuta lohduttanut asia on noi ylläolevat Sportyfeel proteiinipatukat. Noi on oikeesti niiiiiin hyvän makusia! Syön proteiinipatukan herkkuhimooni, ja se oikeesti toimii! Mulla on nykyään aina laukun pohjalla yksi patukka, joten jos töissä venähtää pidempään tai menen suoraan töistä johonkin, mulla ei koskaan jää ateria välistä. Ja varsinkin jos on meinannu altistua kiusauksille, niin noi patukat on ollu mun pelastus. Mun lempparimaut on pähkinäsuklaa (joka tuoksuu ihan snickersiltä!!!) ja punaherukka-vadelma-valkosuklaa. Noista toi jälkimmäinen on niin hyvää että nykyään tekee enemmän mieli sitä kun ihan oikeeta suklaata. Noi patukat on oikeesti ollu pelastus mun laihikselle!

Toinen nopea välipala on proteiinijauheet, joita myydään kerta-annospusseissa sekä isommissa tötsissä. 30g jauhetta sekoitettuna veteen takaa proteiinipitoisen välipalan, itse nautin tämän kanssa myös banaanin. Varsinkin töistä suoraan salille tai jumppaan mennessä tarvitsee hyvän välipalan että jaksaa treenata täysillä.

Tällä hetkellä mun treenit on jäissä, ja siitä onkin jo lähes viikko kun oon viimeksi liikkunu. Viime viikon loppu oli tosi kiireinen enkä ehtinyt tekemään yhtään mitään. Ja kun maanantaina oli tarkoitus treenata senkin edestä, iski mulle tietysti ihan hullu flunssa. En uskalla treenata vielä sairastaessa, ja viikonlopun vietän Tampereella joten taidan urheilla seuraavan kerran vasta ensi viikolla. Toivotaan että oon parantunu siihen mennessä!

Mun tavoitteenahan on laihtua 10kiloa ennen kesää, ja tähän mennessä kiloja on lähtenyt 3,5. Vaikuttais siis siltä, että mulla on hyvinkin mahdollista päästä tavoitteeseeni! Aion jatkaa laihduttamista vielä tämän kampajan (ja kesän) jälkeenkin, sillä haluaisin vielä laihtua muutaman kilon lisää sen 10kg:n tavoitteen päälle. Kuntokuuri on alkanu tosi hyvin, vaikka tää sairastelu onkin hieman hidastanu matkaa. Vaikka välillä motivaatio tuntuukin olevan nollissa, niin sitä saa aina kaivettua jostain lisää. Samaan aikaan laihduttamisen aloittanut ystävä on myös tukenut ja auttanut hurjasti. Me lähetelläänkin päivittäin useita viestejä joissa vaihdetaan kuulumisia ja motivoidaan toisiamme. Kyllä tää tästä!

Jos suakin kiinnostaa päästä testailemaan näitä Sportyfeel-tuotteita, niin klikkaa itsesi kampanjasivulle. Siellä arvotaan viisi 30 euron arvoista Sportyfeel-tuotepakettia!


9 Responses to “kuukausi kuntokuuria takana!”

  1. memmi says:

    Kiva että on sujunut hyvin! Musta tuo on just jees, että ei totaalikiellä iteltään mitään. Terveellisiä ja nimenomaan niitä pysyviä elämäntapojahan tossakin tavotellaan, ja ainakin omalla kohdallani myös herkuttelu kuuluu elämään. Pysyy varmasti motivaatiokin korkeemmalla liikunnan yms suhteen, kun muistaa välillä vähän helliäkin itteensä! :) Tsemppii myös jatkoon!

  2. sara says:

    Hienosti sujunut! :) Hyvä tuo, että ei totaalikiellä mitään. Tai se sopii useimmille. :) Jatka samaan malliin vaan! :)

    • nadjastrange nadjastrange says:

      Tunnen itseäni sen verran, että ihan varmasti ratkeaisin jos olisin totaalikieltäytymisen kannalla. Ja tosiaan elämäntapamuutoshan tämä on laihiksen ohella :)

  3. Anni says:

    Hyvältä kuulostaa sun pohdinnat! :) On hyvä huomata, että herkuttelu on tapa niin siihen (ehkä) osaa suhtautua vähän eri tavalla.. Itelläkin on aina, että leffaa ja sarjoja katsoessa sekä kouluhommia tehdessä pitää syyä jotain hyvää.. Nykysin tehdään tosi usein esim dippivihanneksia, jotka monesti on sitten loppupeleissä parempia ku karkit :D Jotenkin hoksasin itse sen, että mun pitää vaan saada syödä jotain, eikä sen välttämättä tarvi aina olla jotain tosi epäterveellistä!

  4. Jenni says:

    Hieno saavutus! :)
    Mutta pakko sanoa, että proteiinipatukatkin on aikalailla vaan sokeria, vaikka niissä proteiinia onkin. Niitä pidetään “terveellisinä” vaikka ne eivät sitä ole.
    Söin itsekin niitä ennen välipalana kunnes tajusin, että ne vaan ruokkivat omaa sokeririippuvuutta. Ja usein proteiinipatukoissa on paljon fruktoosia jonka maksa käsittelee melko suoraan rasvaksi.

    • nadjastrange nadjastrange says:

      Joo oon perillä siitä, ja Lidlistä löytykin kolmea eri proteiinipatukkaa. Yhessä niistä oli paljon enemmän sokeria kuin muissa, joten niitä en ostanu ollenkaan. Noi kuvien protskupatukat on enemmän “herkkuja”, sillä näissä oli sokeria toiseksi eniten, ja sit oli vielä yhet patukat jotka mun poikaystävä hyväksy välipaloiksi ja se on ite kehonrakentajana tosi tarkka noista jutuista. Oon sen avulla oppinutkin paljon! :)

  5. Elina says:

    Vautsi! Siellähän on jo kuukauden jälkeen hyvin saatu tuloksia aikaan :) Itsekkin olin samantapaisella elämäntapa rempalla pari vuotta sitten ja totesin silloin että totaalikieltäytyminen kaikista herkuista nostattaa vaan himoa niitä kohtaan.

Kommentoi