Mulle ilmotettiin alkuviikosta että mä saan lehdistöpassin + vip-lipun Ruisrockiin koko viikonlopuks! Tietysti heti ensimmäisenä tuuletuksen ja koko päivän kestävän kestohymyn lisäks tuli mieleen, että mitä ihmettä mä laitan päälleni??! Festareille kun ei jaksa raahata ylimääräsiä vaatteita kun teltassa ja makuupussissa on ihan tarpeeks kannettavaa. En siis saanu hotellihuonetta näin lyhyellä varotusajalla ja myöskin kaikki kolme turkulaista jotka tunnen on ite Ruisrockin leirintäalueella tai jossain reissussa. Oli siis nieltävä mun sisällä asuva kaupunkilaisprinsessa ja varattava telttapaikka leirintäalueelta. Teltta-asumista enemmän oon kuitenkin stressannu sitä pukeutumista ja päätin alottaa asujen miettimisen Ruisrockissa esiintyvien artistien kautta.
Perjantai:

Paita ja farkut Gina Tricot
Tennarit Converse
Perjantain lemppariartisti on ehdottomasti Refused, jota oon kuunnellu jo teini-iästä asti. Nyt bändi on tehny comebackin monen vuoden tauon jälkeen ja Refused on ehdottomasti nähtävä livenä! Bändin laulajan Dennis Lyxzénin (joka on muuten joskus äänestetty yheks Ruotsin kuumimmista miehistä…) keikka-asut on googlen kuvahaun mukaan koostunu pääasiassa kauluspaidoista ja paidattomuudesta. Ilman paitaa en aio festareilla juhlia, joten päätin koota asuni niistä vaatteista joihin ite pukeuduin niihin aikoihin kun Refusedia aloin kuuntelemaan. Sillon tosin käytin löysiä ruutupaitoja napapaitojen sijaan :D
Lauantai:


Luomiväri Maybellinelta saatua Color Tattoo -sarjan sävyä 20 – turquoise forever, huulipuna Make Up Storen sävyä Dare (joku suosittelikin tota mulle eilen vaikka ostin ton jo pari viikkoa sitten). Kaulakoru on Beshkasta.
Pisteet Santigoldille Yeah Yeah Yeahsin Karen O:n kanssa tehdystä biisistä! ♥
Täytyy myöntää, että Ruisrockissa ei esiinny lauantaina semmosia artisteja joita fiilistelen yhtä täysillä kun perjantain ja sunnuntain artistikiinnityksiä, mutta on siellä monta sellasta jotka on pakko nähä. Näistä uusin tuttavuus on Santigold, jonka värikkäät meikit inspiroi mua sivelemään turkoosia luomiväriä luomiin. Tietysti mulle tuttuun tapaan piti vetää vähän överiks, joten lisäsin meikkiin vielä kirkasta huulipunaa. Lupaan etten lähe ton näkösenä julkisille paikoille!
Sunnuntai:

Lippis Suicidal Tendencies (ostettu keikalta syksyllä)
Toppi Zara
Shortsit Cubus
Sukat ryöstetty lainattu Aleksilta
Jalassa Vansit, tietty.
Ja joo, tiedän että Suikkareiden väri on sininen mutten näköjään omista sinisiä vaatteita.
Suicidal Tendenciesin, tuttavallisemmin Suikkarit näin livenä klubikeikalla viime syksynä, mutta kyllä ne ehdottomasti pitää nähä myös festareilla! Vanhojen setien lavakunto ei ehkä oo yhtä huipussaan kun bändin kulta-aikoina, mutta se ei estä yleisöä bailaamasta. Ja mua näyttämästä tyhmältä. Toi trucker cap on aika kyseenalanen, mutta aion silti käyttää sitä sunnuntaina!
Sunnuntain ylläribonus:

Snoop Dogg! No täytyyhän se nähä! Ja vaikka me ollaankin saman värisiä ja meillä on miehekkäät letit päässä, mä jätän sikarihommat sille sedälle. Muistan ulkoa ehkä kaks Snoop Dogin biisin nimeä, mutta lupaan siitä huolimatta bailata sen tahdissa sunnuntaina!
Artisteista tuli joo haettua inspistä pukeutumiseen, mutta taidan jättää ainakin sikarit ja turkoosit luomivärit kotiin :D Vaatekriisi ei siis kauheesti helpottunu, mutta hauskaa oli.
Ootteko te tulossa Ruisrockiin? Tulkaa nykimään korispaidan helmasta jos bongaatte meikäläisen.
Fo’ shizzle my nizzle!










































































